Ensin pitaa oppia kieli...

[heppa]

Onneksi olkoon Toisinhevostelijat! Kiva lukea tata uutta nettipaikkaa......mutta minun ongelma on, etta olen asunut niin kauan pois Suomesta (yli 25 vuotta) etta en osaa nykyista netti- enka hevoskielta.
Minulla on nyt 3 Kanadanhevosta ja yksi poni, ja teen kaiken mahdollisemman luonnollisesti: rungottomat satulat, kuolaimettomat suitset, kengattomat kaviot jne. VUolen kaviot itse, millaan hevosillani ei ole koskaan ollut eika tule olemaan kenkia. En rokota enaa ja hoidan laitumet luomu menetelmilla. Hevoset saavat menna tallista laitumelle ja ulos milloin haluavat.
Koulutuksessa olen viime aikoina aloittanut uuden suunnan , Carolyn Resnick ja Caroline Rider (riderhorsemanship.com) Tama on aika paljon erilainen kuin tavallinen Natural Horsemanship idea.
Kieliongelma vahn nyt turhauttaa, mutta haluan keskustella aista asioista Suomalaisten kanssa, jos ymmarratte kieli ongelmat--

[M-H]

Hei ja tervetuloa foorumille.

Hyvin tuosta kirjoituksestasi selvän saa ja ymmärtää joten sen puolesta turha tuntea huonoa oloa.
Nykyisin tosiaan luontainen hevostaito on jalostunut niin moneksi erilliseksi suunnaksi meidän kaikkien iloksi, että varmasti jokaiselle löytyy sopiva. Maailma tosiaan täynnä erilaisia LH johdannaisia ja aivan vastakkaisiakin tapoja. Tuo riderhorsemanship.com on itselleni uusi tuttavuus toisenkautta mikä ei ole ihme.
Ongelmaksi yleensä täällä suomessa muodostuu ihmisten huono englanninkielen taito. Itseltäni usein kysytään "eikö sinulla ole mitään dvd:tä suomeksi myytävänä" "Miksi ei kirjoja ole suomeksi?" jne. Ihmisillä on halu oppia uusia asioita mutta kustantamot eivät käännä kirjoja tai tekstitä dvd levyjä koska menekki on kuitenkin pientä taloudellisesti ajateltuna. Se on suurin yksittäinen syy miksi halusin perustaa tämän foorumin, jotta ihmiset saisivat edes jollaintasolla ideoita ja oppeja vaihtoehtoisista menetelmistä mitä suomessa nykyisin vallalla vaikka ei kielitaito olisikaan se paras mahdollinen.

Olisi mielenkiintoista kuulla lisää tuosta mainitsemastasi suunnasta miten se eroaa perinteisestä LH ajatusmaailmasta? (LH=Luontainen hevostaito, käytän suomennettua termiä koska NH=natural horsemanship on täällä vieraampi).

[Intsi]

Täältäkin lämpimästi tervetuloa mukaan, kieliongelmista huolimatta.

Ehkä vähän lohduttaa, että et todellakaan ole ainoa. Itse lukeudun juurikin tuohon M.H:n mainitsemaan kastiin niistä, joilta ei englanti riittävästi taitu. Onneksi omaan aviomiehen, joka suomentelee ahkerasti kunnes opin itse riittävästi kieltä.

Minäkin mielelläni kuulisin lisää mainitsemistasi opeista. Odotan siis innolla

[heppa]

Carolyn Resnick on kirjoittanut kirjan, "Naked Liberty" lapsuudestaan etela- Kalifornian hiekka eramaan reunassa. Heidan ranchilla ei ollut aitoja ja hevoset saivat menna ja tulla. Han ratsasti hevosiaan usein ilman satulaa tai suitsia. Han sai tilaisuuden elaa villihevosten lauman keskella kaksi kesaa, han oli silloin teini-ikainen. Han keksi, miten paasi ylos "pecking order" ja paasi lauman johtaja tamman kaveriksi, joka antoi hanen ratsastaa ihan tamman omasta aloitteesta. Siis johtaja tamma tarjoitui ratsastettavaksi! Carolyn ei puhunut tasta kokemuksesta moneen kymmeneen vuoteen, kunnes han kirjoitti taman kirjan. Han on ehka kuusi kymppinen. Siita syntyi Carolynin erikoinen koulutus ohjelma, jonka nimi on" 7 water hole rituals" perustuu siihen, missa jarjestyksessa lauma kay juomassa vetta ja miten siina paastaan lauma jarjestyksessa ylemmaksi.
Koulutus alkaa aitauksessa ilmaa naruja ja riimuja. Ensimmaiseen rituaaliin tarvitsee vain tuolin. Siina istutaan ja luetaan kirjaa kunnes hevonen tulee uteliaaksi.
Myohemmin lisaa.
Caroline Rider on perustanut koulutusohjelmansa osittain Carolyn Resnik'n ohjelmaan.

[M-H]

Koulutus alkaa aitauksessa ilmaa naruja ja riimuja. Ensimmaiseen rituaaliin tarvitsee vain tuolin. Siina istutaan ja luetaan kirjaa kunnes hevonen tulee uteliaaksi.
Myohemmin lisaa.

Tästä tuli elävästi mieleeni eräs tapahtuma kun tein ensituttavuutta luontaiseen hevostaitoon.
Kun sain käsiini ensimmäistä kertaa Parellien ykköstason dvdboksin niin tietenkin innoissani sitä aloin seuraamaan. Ohjelma tuntui varsin mekaaniselta ja helpolta oppia (tätä aikaisemmin ei ollut minulla kokemusta LH:sta). Ensimmäinen tehtävä tässäkin oli mennä hevosen tarhaan ja istua siellä 30 minuuttia. Hevoseen ei saanut itse koskea tuona aikana eikä katsella kyttäämällä eli vaikka lueskella kirjaa se aika.
Ajattelin, että no aloitetaan nyt sitten ihan alusta vaikka tehtävä tuntuikin itsestäänselvyydeltä ja lasten leikiltä.

Niin kuten hevosten kanssa yleensäkkin käy, kävi nytkin; ongelmat tulevat odottamattomalta suunnalta ja tapahtuu jotain jota et olisi voinut kuvitellakkaan tapahtuvan. Tuo ensimmäinen 'askel' koko parelli ohjelmassa on itseltäni vieläkin suorittamatta (en muutenkaan orjallisesti ole seurannut). Se on luultavasti myös kaikkein vaikein askel itselleni.

Mitä sitten kävi.
Oli kevät tai syystalvea, loskakeli. Otin AIV kanisterin matkaan sekä kirjan ja menin istumaan tarhaan noin 150m päähän hevosista jotka olivat toisessa päässä syömässä. Ajatuksena, että kaippa tässä sen puolituntia just ja just tarkenee.
Muutaman minuutin kuluttua osa hevosista olikin kerääntynyt jo katselemaan, että mitäs hittoa täällä tapahtuu.
Tästä muutama minuutti lisää oli kirjani jo täynnä hevosen kuolaa ja totesin, ettei lukemisesta tule mitään.
noin 10 minuutin jälkeen piponi oli erään hevosen suussa leikkukaluja ja toinen tuntui havittelevan myös sitä häneltä pois.
15 minuutin kuluttua eräs hevosistamme alkoi tunkea takapuoltaan niskaani. Tähänkään kun en mitenkään reagoinut (KUN EI SAANUT, suuri guru oli kieltänyt) päätti parivuotias tytteli sitten kiertää etupuolelleni ja peruutti kylmän rauhallisesti syliini.
Tässä vaiheessa jouduin tekemään valinnan joko istua loppuaika pää hevosen ahterissa tai poistua paikalta ja tunnustaa, että on vain kertakaikkiaan liian haastavaa istua puoli tuntia hevosten keskellä.


Tämän jälkeen opin kyseenalaistamaan kaikki 'gurujen' opit ja pureskelemaan ne ensin itse ennenkuin sokeasti suoraan luotan ja toimin niiden mukaan. Neuvo on ehkä toimiva aroille lämminverisille/täykkäreille jne. mutta utelias suokkilauma saattaa olla jotain mitä ei edes herra Parelli osannut ottaa huomioon.

[orvari]

Hei kaikille,

Uteliaisuuttani kävin tutustumassa tähän foorumiin - siinä toivossa että foorumille saataisiin lisää hevosihmisiä keskustelemaan omista sekä muiden hevosaiheisista näkemyksistä, päätin itsekkin liittyä foorumille. On kaikille hyväksi saada mahdollisimman monipuolinen näkemys sekä ymmärrys hevosiimme. On mielestäni äärettömän tärkeätä ymmärtää hevostamme jotta voitaisiin sitä nyky-yhteiskunnassa kohdella oikein. Siksi on mukavaa kun tällainen foorumi on avattu jossa voi yhdessä asioita pohtia.

Suomessa hevosen kanssa harrastetaan mitä erilaisempia lajeja, samoin uskomme mitä erilaisempiin teoriohin siitä mikä hevonen on. Meillä suomessa on myös mitä erilaisempia rotuja joilla jokaisella omat piirteensä. Kuitenkin viime kädessä hevonen on hevonen . Meillä hevosihmisillä on suunnattomasti asioita opittavana koskien hevosia sekä itsestämme hevosihmisinä. Hevosten kanssa ollessamme kannamme viimekädessä aika suuren vastuun.

Katja Vanhatalo kertoo mukavalla tavalla omilla sivuillaan seuraavan sitaatin hevosesta, ajattelin lainata sitä tähän:

MINÄ PIDÄN SINUSTA HUOLTA KUNNES SINÄ TIEDÄT TARPEEKSI PITÄÄKSESI MINUSTA HUOLTA

En ole Katjalta kysellyt mitä syvimmillään asialla tarkoittaa, mutta tulee ensimmäisenä itselläni mieleen että olemme ihmisinä vastuussa antamaan hevoselle se tietämys meistä ihmisistä joka auttaa sitä ymmärtämään meitä sen maailmassa. Ja luulen että kykenemme antamaan sen tiedon hevoselle ainoastaan ymmärtämällä sen maailmaa.

Kiitos että sain tulla keskusteluihin mukaan, jakamalla omia sekä muiden ajatuksia koskien hevostelua.

[Intsi]

Tervetuloa mukaan Orvari, ja kaikki muutkin uuudet. Ihanaa, kun keskustelija-joukkio kasvaa ja sitä kautta saadaan uusia näköaloja. Toivottavasti myös uusia jutun aiheitakin saadaan, etten ihan yksin näitä aiheita aloittele ;D

M-H:

Neuvo on ehkä toimiva aroille lämminverisille/täykkäreille jne. mutta utelias suokkilauma saattaa olla jotain mitä ei edes herra Parelli osannut ottaa huomioon.

Tai ehkäpä herra Parellin opetus onkin jotain sellaista, jonka oivaltamiseen meiltä menee kauemmin aikaa... Tiedä häntä.
Itse vähän samaan tapaan koetin taannoin Weimersien innoittamana uskaltautua makoilemaan hevoslaumamme kanssa. Aloitin viisaasti (lue: turvallisesti) makuuhallin ulkopuolelta, koska pelkäsin, että nukkuessani voivat säikähtää ja silloin voin tallautua jalkoihin vaikka miten luottavaiset välimme olisivat.. Yksi yö meni siten, että pari hevosta (Saima ja Taika muistaakseni) jäivät seurakseni makuuhalliin, nukkuen vieressäni makuultaan, vain sähkölanka välissämme. Heti, kun torkahdettuani heräsin, olivat hevoset nopeasti hereillä kuin tarkkaillakseen onko joku hätä, kun heräsin. Seuraavana yönä ei seuraani jäänyt kukaan, hevosemme osoittivat, että olin niille liian tylsää nukkuma-seuraa

Minultakin siis jäi kesken oma tehtäväni. Jonkinlainen häivähdys mielessäni on kuitenkin, että jos tarpeeksi vain jaksaisi noinkin hullun kuriselta kuulostavia asioita, niin yllättävänä suuria tavoittaisi. Toki ymmärrän, että monelle ihmisille nuo ovat käytännössä mahdottomuuksia tuollaisessa mittakaavassa, mutta.. haaveillahan aina voi, ja tehdä sitten resurssiensa mukaan, ja iloita siitä minkä teoillansa ansaitsee.

[heppa]

villihevoslauman jaseksi paaseminen on vahan eri juttu kun tallissa syntyneiden lemmikkihevosten. Tuntuu, etta taalla amerikassa on sen verran paljon hevosia, villeja ja vahemman villeja , etta ihmiseilla ei ole aikaa niita paljon paijailla kun ne ovat varsoja , ja ne saavat kasvaa usein aika "villeina".
Resnick kertoo kirjassaan, kuink han lauman alimmassa asennossa sai joskus hoykytys yrityksen ylemmalta hevoselta. Kun han otti 'aseekseen" puun oksan tai kepin , han nousi ylos arvoasteikossa hyvin nopeasti. Hevoset eivat kayta "tyokaluja" niinkuin ihmiset ja apinat. Siina mielessa ihmisella on yla asema, ja jos han osaa kayttaa sita viisaaasti, han paasee hienoon yhteistyohon hienon elaimen, hevosen kanssa.

[Hihii]

Olen kerran mennyt makaamaan hevosten laitumelle joksikin aikaa kauniilla kesäsäällä.. Siihen se lauma sitten tuli kutittelemaan jalkapohjia, syömään hiuksia ja ihmettelemään, että olenko kenties kuollut vai mitä ihmettä oikein pelleilen. Kokeilin siinä myös vähän leikkiä hevosta kontallani.. Hevoset perääntyivät ensin ihmetystään, mutta tulivat hetken päästä takaisin. :'D Että sellaista...

[heppa]

Luulen, etta idea on , etta hevoset pitavat ihmista sen verran ylemmassa asemassa , etta ne eivat kutsumatta saa tulla tyontamaan nenaansa ihmisen (into the humans personal space) ympyran sisa puolelle. Siksi ihminen tarvii "tyokalun" kaytto kyvyn. Tyokalu on tassa tilanteessa keppi tai oksa (tai raippa) jolla osoitetaan sen "personal space" rajat. (huh kun on vaikea selittaa suomeksi, ehka joku voi tata viela suomentaa paremmin)

[Emili]

Vähän ot:nä menee, mutta ymmärrettävä suomennos tuolle on "henkilökohtainen tila". Tätä ainakin me olemme käyttäneet.

[heppa]

just niin, eli hevonen saa lahestya sen hekilokohtaisen tilan rajalle asti ihan vapaasti, mutta rajan yli vain kun sille on annettu lupa. Tama on ehka ihmiselle vaikea kasite ja sita on vaikea selittaa, mutta hevonen ymmartaa sen aika hyvin, jos ihminen kommunikoi selvasti ja johdon mukaisesti. Alussa on raippa tai keppi tarpeen riippuen hevosesta, mutta myohemmin siihen riittaa kaden heilautus, ja taas myohemmin paan nyokytys, sitten silmien katse ja lopulta vain ajatus. Viimeseen vaiheeseen on vaikea paasta.
Sain ajatuksellani koulutettua ponin menemaan ruoka-astian viereen seisomaan, ja poni aina odotti, kun lahetin selvan mielikuvan ruokakupista, joka oli milloin missakin pellolla, joka paiva eri paikassa kun ruoka aika tuli. Se vaati kovaa keskittymiskykya ja vei paljon energiaa.( Talla tasolla kommunikoiminen ei ole kaikkien meidan tavoite.) Jos vain seison paikoillani ajatellen joten muuta ruokasangon kanssa poni vain seisoija odotti. Heti kun lahetin sille ajatuksissa kulhon kuvan, se kaantyi ja loysi ruoka kulhonsa, jonka viereen se jai seisomaan kunnes kaadoin ruuan sangosta kulhoon.

[Ane]

Orvari siteerasi rakkaan ystäväni Katja Vanhatalon sanoja: Minä pidän sinusta huolta, kunnes sinä opit pitämään minusta huolta.

Tai kuinkas se nyt tarkallee menikään? .

Minä luulen tietäväni, kuinka tuota lausetta tulkitaan, omasta kokemuksestani ja Katjankin kokemuksesta, josta jälkimmäisestä myös uskallan tänne kirjoittaa. Uskon, että Katja ei sitä pahakseen laita.

Omani ensin:

Ensimmäinen oma hevoseni oli pv-tamma Golden Trumpet alias Tintti. Tamma tuli minulle 15-vuotiaana voimainsa tunnossa ja ylpeänä, mutta herkkänä. Sitä oli aina kohdeltu erittäin hyvin ja se oli aina saanut pitää oman ylpeän perusluonteensa. Tamma oli minulle tuttu usealta vuodelta jo entuudestaan. Mutta kylläpä tamma pisti minua 6-0 ensimmäisen vuoden. Huh, huijakkaa! Ja minä kun olin aina ollut se, joka joutui ja sai auttaa muita hevosen käytösasioissa. Nyt tämä tamma näytti minulle paikkani kertakaikkiaan.

Alku oli kankea, mutta siitä se yhteistyö alkoi sujumaan, kunhan itse opin tekemään asiat oikein. Tintistä tuli paras ystäväni koirani lisäksi. Se oleskeli irti pihassa, irti lenkeillä, ratsastin sillä ilman varusteita (myös Jkl:n vapaa-aikamessuilla Kurkian Leenan kanssa samassa showssa esiinnyttiin) Lenkillä saatoin surutta antaa tamman päättää risteyksessä, minne käännyttiin. Se ei ollut minulta pois. Olisin ihan hyvin voinut seuraavalla metrillä muuttaa mieltäni ja oltaisiin käännytty kotiin sulassa sovussa. Olin onnistunut saavuttamaan hevoseni kunnioituksen, luottamuksen ja ystävyyden. Mutta viimeinen niitti tähän oli seuraava tapaus:

Olin kesällä aitassa nukkumassa, kun silloinen aviomieheni tuli kapakasta juopuneena kotiin. Änkkäpäisenä hän tempaisi aitan oven auki ja kiskaisi minut hiuksista pihamaalle ja alkoi siellä räyhätä minulle pahaa oloaan. Retuuttikin. Silloin tuli tamma läpi kakkosneloslankkuaidasta ja tunki turpansa uhkaavasti minun ja mieheni väliin. Kyllä siinä miehen humala nopeasti laantui. Tamma olisi varmasti hyökännyt hänen kimppuunsa, ellen olisi saanut sitä estettyä. Vein tamman takaisin tarhaan. Korjasin nauhalla aidan. Mies rauhoittui sillä välin. Hevosen ja miehen väleihin ei tästä koskaan mitään säröä tullut kuitenkaan. Mutta minä tunsin ääretöntä kiitollisuutta ja kiintymystä tammaani kohtaan, joka tuli pelastamaan minut täpärästä tilanteesta. Olinhan vieläpä raskaana viimeisilläni.

Ja tässä Katjan kokemus:

Katjalla on upea, ihana, uskollinen jne. arabi-ruuna Groopy. Katjan luottohevonen ja varmasti suuri hevosrakkaus. Katja oli ostanut Saksasta nuoren tamman, siitostammaksi. Tamma oli kuitenkin erittäin omapäinen, jopa vaarallinen. Jos esim. taluttaessa ei menty siihen suuntaan kuin mihin tamma tahtoi, se kävi surutta taluttajansa kimppuun. Muistan keskustelleeni ongelmasta Katjan kanssa parikin kertaa, enkä edes sano ääneen, mitä suosittelin neuvoksi ongelmaan. Mutta kerran tämä tamma sitten kävi Katjan kimppuun hänen hakiessa sitä boxista tai minkä vuoksi lie boxiin mennyt Katja.. Litistikö Katjan seinään vai miten se meni, en nyt muista (ehkä tämä tarina olisi siellä kotisivuilla, jos joku tahtoo käydä katsomassa.). Viereisessä boxissa, jossa väliseinä oli kohtalaisen matala, majaili kuitenkin onneksi Groopy. Katjan ahdingon nähdessään, Groopy antoi tamman kuulla tuta seinän yli ja näin Katja pääsi livahtamaan boxista. (Muistaakseni tämän tapauksen jälkeen Katja taisi sitten neuvoani käyttääkin, onnistuen saamaan tammalta tarvittavaa kunnioitusta itseään kohtaan.)

Eivätkö mielestänne nämä tositarinat kuvastakin hyvin sitä, mitä Katja kuvaa sanonnassaan? Itse olen äärimäisen kiitollinen, että olen tähän astisen elämäni aikana saavuttanut yhden hevosen kanssa tasavertaisen suhteen. En jaksa uskoa, että siihen toistamiseen kykenen enää. Mutta tämä tunne kantaa pitkälle.

[Ane]

Hups. Tärkein unohtui:

MInunkin puolestani tervetuloa joukkoon heppa. Hienoa saada tänne kansainvälistä porukkaa.

M-H:

Hauksa tuo sinun tarhailukokemuksesi. Ja olet kylläs aika kylmähermoinenkin ja luottavainen.

Ja juuri katselen ulos ikkunasta. Tarttee mennä. Ponipaskiainen, joka oli vaihteeksi lanka-aidassa, painelee juuri uudelleen väärässä paikassa. Nyt se on pakko teljetä lankkutarhaansa. JOku viisas voisikin kertoa, kuinka tuon saa oppimaan pysymään lanka-aidassa. Sähköillä kun sille ei ole mitään merkitystä, vaikka olisi rautaa päässä ja jaloissa sillä itsellä ja lankoja viiden sentin välein tolpassa ja neljät aidat peräkanaa vieläpä. Kokeiltu on.