käyttäjät esittäytyvät

[Itämaanihme]

Minun nimimerkin takana on ko. olevan rodun edustaja mutta kissa, elämäni unelma ja rakkaus. Kuten myös vanhin kissani ja kaikki muutkin kissat...Ratsastuksen aloitin joskus yli 20-vuotta sitten mutta teini-iässähän se sitten loppui miehen tultua kuvioihin mutta miehestä ei tarvinnut luopua kun hevoset tuli uudelleen kuvioihin vähän myöhemmin. Ikää on joitain vuosia päälle 30...

Ja se hevonen, se vuokratallilla asuva oma on ensi vuonna 25-v., äärettömän komea ja kaunis ja ääretöntäkin kiltimpi sh-ruuna (Suikkulainen) ex-juoksija, todella painonsa arvosta kultaa, elämäni todellinen hevosrakkaus, jonka veroista ei enää ikinä voi tulla. Näin sen vahingossa ja sain ostaa lähes 1/2 vuoden neuvottelujen jälkeen enkä ikinä ole katunut. En edes silloin kun ultrassa todettiin pinnallisen sekä syvän koukistajan vakava-asteinen repeämä ja vaikka yhden totaalisen lopetussuosituksenkin sille sain. Tiesin sen, että solut uudistuvat ja jänne kyllä arpeutuu ja vamma paranee, se on eri asia sitten kuinka kauan se tulee kestämään mutta pointti oli se, että hevonen hoidetaan kuntoon koska minulla on aikaa (hevonen oli tällöin 22) ja hevonen oli (ja on edelleen) sen verran hyväkuntoinen ja virkeä, ettei jalka sitä kyllä hautaan vie. 10 kk vaan käveltiin ja käveltiin ja vielä vähän käveltiin mutta sitten pikku-hiljaa kokeiltiin ravia jne. Nyt on kohta kolme vuotta vammasta ja aivan normaalisti on jo kohta 2 vuotta maastoiltu; ratsastetaan, ajetaan, kävellään, ravataan ja joskus jopa laukataan, useimmiten ravataan aika lujaa mutta mitäs siitä, eihän sitä paikallaan kököttämällä mihinkään ehtisikään. Jännettä säästääkseni en hyppää minkäänlaisia esteitä, en rasita jalkaa ympyröillä enkä kentällä muutenkaan (joskus ihan satunnaisesti kerran 1/2 vuodessa), katson missä sitä liikuttelen, ettei tulisi ylläreitä, vältä jänteelle pahoja liian pehmeitä alustoja, vältän jänteelle raskasta kiitolaukkaa ja ylämäkien laukkaamista/ravaamista ja yleensäin kaikkea jänteelle äkillistä venyttävää rasitusta, tärkeää jänteelle (sekä vanhan hevosen nivelille) on myös tuo kengättömyys sekä bootsit, kova ei ole niin kova kun rautakengän kanssa. Mutta nämä asiat on minulla ihan selkärangassa enkä koe menettäväni mitään; en haluaisikaan muuta kun maastoilua ja rakastan juuri tuota hevosta ja kaikkia näitä rajoituksia juuri sen kanssa, en voisi toivoa muuta kun sen, että saisin olla sen kanssa vielä muutamia vuosia...

[Jenni]

Kappas, täällä oli tällainenkin. Esittelyä siis kehiin.

Olen 19v. nuori nainen, syntyjäni hämäläinen mutta nykyisin pidän tukikohtaa täällä Legojen luvatussa maassa Tanskassa. Hevostelun olen aloittanut joskus muksuna, ehkä 8- tai 9-vuotiaana? Muutama vuosi mentiin perinteisellä tyylillä, ennen kuin ensimmäisen hoitohevoseni omistaja minut sitten tutustutti LH-puoleen, ja sillä tiellä olen vieläkin. Hevosalan koulun olen käynyt, ja useamman tallimestarin ja opettajan kanssa väitellyt näkemyksillisistä eroista, tiedä sitten olenko kenenkään mielipiteeseen vaikuttanut. Yrityksen puutteesta se ei ainakaan ole ollut kiinni, vaikka itse en varsinaisesti ole kuolaimia, kengitystä ja "urheiluratsastusta" yms. vastaan, mutta hevosen käyttö ei mielestäni saa mennä sen hyvinvoinnin edelle.

Jos jonkinlaista projektihevosta on matkan varrelle osunut, mutta nyt muutaman kuukauden ajan on ollut ihan ikioma hevonen, 3v:ksi kääntyvä pikkuinen ruuna. Varsasta asti lh-käsitelty, uskomattoman utelias ja yritteliäs kaveri, jonka maailmaa eivät järkytä edes metsätyökoneet tai maantiejyrät. Tosin huvin vuoksi herra tykkää ottaa spurtteja milloin minnekin suuntaan. Se on niin hirmu ihanaa kun pihattokaveri saa slaagin ja painelee häntä tötteröllä ympäri tarhaa. Siellä poni itse sitten seistä nököttää keskellä tarhaa ja voin vaikka vannoa että se nauraa!

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tämän perusteella voi itse kukin päätellä kuinka järjissään täällä ollaan

[Hihii]

Pööh.. me asutaan ihan Millitallin lähellä. Mutta en ole kyllä koskaan käynyt.

[Tuizu]

Moi Tuizultakin! Nyt vasta hoksasin tällaisen ketjun.

Minä olen tässä porukassa seniori, kohta 50 ja tunnen itseni noin ehkä 25 vuotiaaksi tai jotain. hevosia olen harrastanut 13-vuotiaasta mutta oma ollut vasta noin 5 vuotta. Siis kaksi heppaa, ensimmäinen meni pahaan nivelrikkoon joka sillä oli ollut jo ostettaessa.

Nyt minulla on ollut 2,5 vuotta arabitamma joka on opettanut minulle hevosista enemmän kuin mitä aiemmin olin oppinut kaikkien heppavuosieni aikana. Toisinhevostelu kiinnostaa niin paljon että olen hiukan niinkuin höperön maineessa mutta kivaa on. Olen haaveillut kisoistakin, siis koulua, mutta tällä hetkellä tuntuu että kisamaailma ja minun ajatusmaailmani eivät oikein osu yksiin.

Oman värinsä tähän hevosteluun antaa se että olen käytännössä lähes sokea. Joudun aina vähän soveltamaan erilaisia oppeja ja joidenkin kohhdalla vaan huomaamaan että ei onnistu minulta. Mielenkiintoista on seurata kuinka hevonen monesti ymmärtää minun ongelmani ja ottaa joskus vastuuta joistain tilanteista.

Minä muutes aloin noin 15-vuotiana haaveilla kimosta arabitammasta ja nyt seminulla on. Sitä saa mitä haluaa kun jaksaa odottaa.

[Intsi]

Tuizu kirjoitti: kohta 50 ja tunnen itseni noin ehkä 25 vuotiaaksi tai jotain

Täällä on ikää vasta 35 tulossa, mutta aika ajoin tunnen itseni varmaan tuplaten sen ikäiseksi, varmaan tosin asiansa tekee tuo vauva, jonka vuoksi yöt ovat aika katkonaisia ja pintaunisia, vaikka periaatteessa kivasti nukkuukin, kun ei huuda muuta perhette hereille öisin
Mutta niin se tosiaan on, että ihminen näyttää nuorekkaalta, jos tuntee itsensä nuoreksi ja sisäinen kauneus näkyy kanssa.

Vaihteeksi taas toivottelen uusia foorumilaisia tervetulleeksi, vaikken enää muistakaan keille kaikille toivotukset on jo kohdistettu.

[Röne]

Moikka ! mäkin nyt uutena päätin tulla esittäytymään

Elikkä olen vuonna 1995 syntynyt tyttö joka harrastaa hevosten ja eläinten kanssa oloa ja myös kavereiden kanssa oloa. Yläasteen kahdeksannetta luokkaa käyn ja koulussa en menesty kauhean hyvin kun hevoset vie kaiken ajan. Olen pitkä, mukava ja omassa kaveriporukassa myös hauska ! muiden nähden hieman ujo.
Hevosharrastukseni lähti silloin liikkeelle kun kaverini innosti minut mukaan noin 5 vuotta sitten, siitä lähtien olen hevosia ja eläimiä harrastanut. Olen käynyt ratsastuskoululla myös ratsastamassa pari kertaa mutta en niin paljon tykkänyt. Oma hoitoponi löytyy jota liikutan. Ajaen tai maastakäsin työskennellen. Liian pitkä olen ratsastamaan :/ Kesäisin käyn tietyssä paikassa leireillä ratsastamassa. Jos kokkomäentalli sanoo mitään niin siellä minä viikon oleilen kesästä seuraavana kesänä tulossa neljäs kesä.
lyhyesti tällänen mä oon (:

[Black.]

Joku aika sitten rekisteröidyin tänne, joten voisipa sitä esitellä itsensä.

Olen -90 syntynyt nuori nainen, päätoimisesti opiskelen tällä hetkellä. Aloitin hevostelun vasta siinä 14-vuotiaana, jolloin kohtasin elämäni ihanimman hevosen. Aikaisemmin olin toki hevosista kiinnostunut, mutta en ollut ikinä käynyt missään tallilla. Tämä 24-vuotias vanhaherra vei sydämeni täysin. Nyttemmin on siirtynyt taivaslaitumille. Tykkään touhuta hevosten kanssa maastakäsin, maastossa talutellen tai juoksuttaen jos on tarvis (ei ole niin mielipuuhaani). Luonnolliseen hevosmiestaitoon tutustuin oikeastaan viimeisimmän hoitohevoseni kanssa, koska en oikein muita työkaluja löytänyt, jotta hommat olisivat toimineneet sen kanssa. Johan alkoivat pikkuhiljaa toimimaan ja aina oli heposen kanssa kivaa käydä maastossa. Hoitohevosta ei ole tällä hetkellä mm. opiskeluiden takia. Nyt olen käynyt olen muutamilla lännenratsastustunnilla, mutta on se niin vaikeaa kun on lajin aloittanut 18-vuotiaana. Ratsastus ei ole ikinä iskenyt, mutta länkkäriä olen jostain syystä aina halunnut kokeilla. Ajamistakin olisi kiva kokeilla ja luultavasti pääsen sitäkin keväämmällä kokeilemaan. Huomenna mennäänkin taas ratsastamaan, ja jalat on jo valmiiksi kipeät kengittämisestä. Mukava könytä selkään.

Mutta juu, eipä tässä oikein muuta tule mieleen mitä vielä voisi kertoa. Kysykää toki, jos jotain elintärkeää unohtui.

[Mariri]

Kai sitä voisi esittäytyä..
Olen kohta 17-vuotias tyttö satakunnasta. Tällä hetkellä olen kymppiluokalla, kun ei yläasteella jaksanut tuo koulu oikein kiinnostaa. Tarkoituksena olisi jatkaa maatalouspuolelle kesän jälkeen, saas nähdä, turvallisuuspuoli kun hyvänä kakkosena perässä. Muut alat eivät kiinnosta, että jompikumpi noista sitten kuitenkin.
Hevostellut olen nyt ehkä nelisen vuotta, hoitohevosia on ollut monia. Ensimmäistä 4v-puokkiruunaa hoidin peräti kuukauden ennen kuin myytiin, mutta jo toisen hoitohevosen kanssa aloin innostua enemmän maastakäsintyöskentelystä kuin ratsastuksesta, tammaa kun oli joskus lyöty, ja tämä näkyi esimerkiksi tarhasta hakiessa uhkailuna, pystyyn hyppimisenä yms. Monesti tuli olo, että enää en sitä hoida, aina vaan tuli yritettyä uudelleen, ja pikkuhiljaa se luottamus syntyi. Tämän jälkeen oli jotain satunnaisia hoitohevosia ratsastuskouluilla. Vähän reilu vuosi sitten aloin hoitamaan ja liikuttamaan parikymppistä suokkitammaa, jonka kanssa olen kesästä lähtien tehnyt oikeastaan enemmän asioita maastakäsin kuin selästä, vaikka tamman kanssa saankin tehdä lähes mitä tahansa. Samassa paikassa olevaa shetlanninponia olen myös hoidellut, ja nyt varsinkin kun poni ollut jo pari kuukautta karsinassa kaviokuumeen takia, senkin harjailu ja rapsuttelu kestää yleensä vähintään puolisen tuntia, kun tallille eksyn, oikea liikuttaja kun ei ole tallillä käynyt vähään aikaan, kun ei voi ratsastaa (olishan siellä pari muutakin hevosta pihassa, joilla saa menna jos vaan luvan kysyy, mutta kun ei). Ponin kanssa ajattelin agilityä kokeilla, jos tuosta paranee.

Koiria kotoa löytyy myös kaksi kappaletta, 10vee vanhus joka meinattu lopettaa nuorena vihaisen käytöksen vuoksi, nykyään saan tehdä tuolle mitä tahansa ilman mitään ongelmaa, vaikka helppoa sen kanssa ei todellakaan aluksi ollut, sekä parivuotias perhoskoiratyttönen jonka kanssa kiertelen näyttelyissä ja satunnaisesti eksyn agilitykentälle, pari kertaa ollaan näytöksissäkin oltu (eli toisinsanoen pari kertaa tuo on seonnut ja juossut radan ympäri tuhat kertaa minusta välittämättä, olipahan katsojilla hauskaa ).

Ja juu, hevosista ja koirista voin kirjoittaa ja puhua välillä vähän liikaakin ja joskus jään selittämään samoja asioita mahdollisimman pitkästi ja monimutkaisesti.

[inkku]

Moikka
Jospas minäkin esittäydyn.
Olen 31 vuotia tyttö lapsi kaakon kulmilta.
Hevosia löytyy omasta pihasta 3 jyllanilainen,ardenner ja drumhorse kaikki ovat tammoja ja keväällä odotellaan kahta varsaa syntyväksi.

[jatjat]

moiks vaan kaikille.
olen kohta 37-v Janette Naantalista, ja lapsuuteni "asuin" läheisellä tallilla. teini-ikä sivuutti hepat, ja nyt aikuisena olen löytänyt taas hevoset ja uuden maailman, LH touhun.
ekan hevoseni ostin viime joulukuussa, lämppäri 8 v kääntyvä, kelvoton ravuri, jännevika ollut kaikki mutta, niin upea luontoinen pakkaus. aloitimme koulutuksen ihan alusta, ja tulokset ovat olleet lupaavia.
Parson russelinterriereitä minulla on 2 ja pikku chihuja myös 2.
lapsia 3 ja mies. ja talolainaa. eli perussetti

hieno juttu että löysin tänne (minulle suositeltiin tätä paikkaa!) , uutta tietoa on nyt imetty joka soluun...

[Johanna]

Nonni, pakko oli tänne sitten laittaa pientä esittäytymistä ;3
Olen siis Johanna, pesun- ja mikronkestävä ponityttö Maskusta. Ratsastanut ja hevosten kanssa puuhaillut olen n. 7 vuotta, ensimmäiset kolme westerniä, seuraavat kaksi säännöllisesti enkkuratsastuksen tunneilla ja nykyään sitten epäsäännöllistä puskaratsastusta ja omien ponien kanssa puuhastelua. Tarkoitus olisi taas tunneilla käyminen aloittaa, ettei taidot ihan rupsahda ;--).
Omistan siis kaksi shetukkaa, Tamara (Tangils Liv) ja Pertti (Almnäs Opium). Ostin tammikuussa 2009, kun omistaja teki muuttoa Portugaliin ja suostui sitten myymään. Ennen ostoa Tamara oli ollut kolme vuotta ehdoton elämäni suuri rakkaus joten tilaisuuden tullen otin ja ostin. Kaveriksi oli otettava Pertti, kun olivat molemmat tulleet samalla autolla entiseen kotiin ja siitä asti olleet bestiksiä. Perttiä en entuudestaan paljoa tuntenut, mutta nyt ollaan kyllä sitten tutustuttu, ja paljon on poika rauhoittunutkin.
Tamara on n. 105cm musta, 9-v tamma, pitkärunkoinen tynnyri-typykkä ;3 Kaunis niin ulkoa kuin sisältä. Vähemmän ratsastaneetkin voivat mennä ja touhottaa Tamsun seurassa. Tosin, Tamarasta löytyy se ämmä-puolikin. Silloin tällöin ilme näyttää siltä, kuin poni ajattelisi "get a life, bitch." tai muuta vastaavaa XD
Pertti taasen on pienempi, n. 90cm, rautias kaksi vuotta nuorempi ruuna. Pieni ja pyöreä. Pertti on ilmeisesti kokenut jotain ikävää menneisyydessä, sillä hermostuu helposti tuntemattomien käsittelyssä/uusissa tilanteissa. Poni ei myöskään ole kovin fiksu, mikä on minun kannaltani erittäin ihanaa; jos poika keksii karata tarhasta, ei kauaa nokka tuhise kiinni otossa. Pertti on pohjimmiltaan todella kiltti, se ei halua pahaa kenellekkään. Joskus hoitajat erehtyvät luulemaan sitä ilkeäksi, jos se esim. näykkäisee takista kun haluaisi leikkiä. Mutta Pertti on maailman viattomin pikku-poika ::3.
Haaveissa olisi joskus ostaa iso hevonen omaksi ratsuksi, kun 175cm pitkänä ei paljoa shettiksillä ratsastella. Mutta veikkaisin, että niin kauan kun opiskelen eikä ole kunnon työpaikkaa, en semmoista ota. Toki joskus kesäisin ylläpitoon joksikin aikaa, mutta ikioman vasta sitten joskus ;---)
IRC-galleriasta löytyypi kuvia poneistakin nickillä Johtoliisa ;----D sinne siis.
Ponit meidän tallilla eivät ole kengässä. Keväisin jääkeleillä vähän hankalaa, kun ei hokkeja saa, mutta bootsit hankinnassa, kun vaan rahaa taas tulee ;3. Kuolaimiakaan ei enää käytetä, kun juuri saatiin LG-kuolaimet. Sinne jäi rautainen ratsastus!

[ponimama]

Hörähdys,
esittäydynpä nyt ja sitten nukkumaan..

Olen 34 vuotias kolmen lapsen äiti pohjois-pohjanmaalta.Matkaa Ouluun on n.100km.Olen kotoisin Keski-Suomesta,mutta olen muutellut sinne sun tänne koko lapsuus- ja nuoruusikäni.Täällä olen pääpiirteissään vaikuttanut noin 14 vuotta.

Hevosinnostukseni alkoi pikkutyttönä.Hoidin naapurin työ/ravihevosta ja sen varsaa ja kävin tunneilla ja leireillä säännöllisen epäsäännöllisesti.Ruotsiin muutettuamme jatkoin samaan tapaan ja sain siellä 12 vuotiaana sen klassisen ex-ravurin jolla ei oltu koskaan käyty selässä.Siitä päivästä lähtien olen kouluttanut omat hevoseni ja vähän toistenkin hevosia.Olen työskennellyt ravi-ja ratsuhevosten parissa ja c-ajolupa tuli suoritettua 16-vuotiaana.Koskaan oman hevosen saamisen jälkeen minulla ei ollut mahdollisuutta ratsastustunteihin tms joten olen joutunut kaivamaan tietoa lukemalla,kyselemällä jne.Kun sitten vähän alle parikymppisenä tutustuin Vanhatalon Katjaan Ruukista ja sain hänen opastuksellaan kouluttaa silloista suokkitammaani,avautui minulle täysin uusi maailma hevostelusta.Jotain sellaista mitä olin aina kaivannut,muttei tietoa silloin ollut vielä kovin paljon saatavilla (huom,ei ollut internettiä mistä etsiä.. ).Olkan kanssa muutin vähäksi aikaa Kurikkaan ja opetimme Kurikan Leenan avustuksella Olkan ratsastuksen alkeisiin.Sen jälkeen on opiskelu ollut ehtymätöntä.Kirjoja,videoita,dvd:tä,ratsastustunteja Tuomikoskella,Vanhatalolla ja satunnaisesti muuallakin.Muutettuani mieheni tilalle asumaan olen saanut kunnian opiskella asioita omien hevosteni kanssa.Laskin että vuosien varrelle mahtuu vähän alle 70 omaa ja muutama vieras hevonen.Olen tuonut jonkin verran poneja ruotsista,kasvattanut varsoja ja ostanut silloin tällöin jonkin vähän käytösongelmaisen hevosen ja ratkonut ongelmia yhdessä hevosten kanssa.Toki sitten olen myös joutunut osasta hevosista luopumaan ja etsimään uusia hyviä koteja ja onneksi niin on myös käynyt,että hyvät kodit ovat löytyneet.

Viime vuosina on ratsastukset jääneet vähemmälle.Soitin Soile Kokolle ja pyysin neuvoja skolioosini aiheuttamiin ratsastusongelmiin.Menin sitten hänen kehotuksestaan osteopaatille,mutta minun kohdallani osteopaatti sitten teki virheen,jonka jälkeen minulle on tullut jatkuvat selkävaivat.Nyt magnettikuvien jälkeen olen joutunut miettimään muita hommia.Isot hevoset ovat vaihtuneet helpommin hallittaviin shetlanninponeihin ja jos ei selkä enää kestä ratsastusta (aika näyttää),niin sitten teemme muita juttuja,onhan myös ajaminen lähellä sydäntäni.Kaikista hevoskirjoistani luetuin on Klaus Ferdinand Hempflingin Dansa med Hästar sekä Hästarnas budskap (joka kertoo Hempflingin omasta henkisestä kasvusta hevosten kanssa elämiseen),
filmeistä olen ehkä eniten aikanaan katsonut Bob Mayhewn (olikohan oikein kirjoitettu)Basic principles of Western Riding.Siinä on mielestäni hyvin helppotajuisesti näytetty juttuja aloittelevalle hevosihmiselle.

Omaan tapaani toimia ovat vaikuttaneet lajeista western,ravi ja klassinen koulu (teoriassa),hevoset ovat olleet suurimpia opettajiani,sairaudet ovat opettaneet nöyryyttä ja elämän arvostamista ilman suoritteita ja kanssaihmiset opettavat kaiken aikaa ihmisenä olemista ja elämistä.

Tällä hetkellä tallissamme asustaa 6 shetlanninponia,2 pilkkuponia,lämminverinen tamma (joka on kantavana) sekä suomenhevosvanhus.Aiemmin meillä olleita rotuja ovat:lv,sh,gotlanninruss,shettis,knabstrupp,vuonis,arabi/lv-risteytys,pohjoisruotsinhevonen,venäläinen pv,new forest ja tietysti ne rakkaat pilkkuponit joista kaksi on vielä jäljellä,eivätkä koskaan lähde pois.Siinäpä ne taisi olla,en muista että olis muunrotuisia hevosia meillä asustanut,enimmäkseen kuitenkin on ollut suokkeja,lämppäreitä,new foresteja,russeja,shettiksiä ja pilkkuja.Sydäntä lähellä ovat lämminveriset ravihevoset,joiden arvostusta haluaisin nostaa yleisesti ottaen.Eipä silti ettäkö en tykkäisi kaikista hevosroduista.Jostakin syystä vain haluaisin nostaa niitä joita ei yleisesti arvosteta.
Toivotan kaikille foorumilaisille iloista kevättä!Minut näkee täällä aika harvoin "viisastelemassa" kun lapset ja hevoset pitävät äipän kiireisenä,mutta silloin tällöin on mukava päästä tällaiseen porukkaan höpöttämään.Katselin innolla kurssi-ilmoituksia,joten toivon mukaan jossakin kurssilla tavataan oikeasti!

[Helly]

Hei!

Täällä kirjoittaa hevosharrastuksen aika vasta "uudelleenaloittanut" nainen (25) pohjoisesta. Aikanaan on käyty ratsastustunneilla ja sen jälkeen hoidettu hoitohevosia ja vuokrahevosta. Hyvät opit sain jo viitisentoista vuotta sitten, kun hommaa aloittelin. LH tai NH eivät olleet tuttuja termejä, mutta hoitohevosteni omistaja kehotti aina kuuntelemaan hevosta, lukemaan korvista, keskustelemaan hevosen kanssa ja viljelemään keskinäistä kunnioitusta. Englantilainen satula vaihtui westerniin ja oppia käytiin hakemassa useamman kerran kursseilta.

Nyt vuosien tauon jälkeen heppakuume on nostamassa päätään. Tällä hetkellä reissutyön vuoksi mahdollisuutta omaan hevoseen ei ole, eikä ratsastuskoulujakaan ole täällä pohjoisessa joka nurkan takana. Sain kuitenkin lähitallilta luvan käydä siellä rapsuttelemassa heppoja, auttamassa tallitöissä ja vastineeksi työavusta sitten myös ratsastaa.
Tutustuminen uusiin hevosystäviin on aloitettu ja tallilta lempparikseni valikoitui heti koko rakennuksen hankalin otus. Luottamuspulaa poteva haavanlehti, joka ei tunnu suoranaisesti pelkäävän ihmisiä, vaan vain epäilevän kovasti kaikkea ja huolestuvan usein. Omistajat eivät tiedä hevosen historiasta, mutta poloinen on nykyiselläkin tallilla jäänyt vähimmälle huomiolle johtuen siitä, että aikaa pollen kanssa työskennellessä saa kulumaan. Alkutekijöissä ollaan suhteen rakentamisessa, mutta hyvässä vauhdissa silti.

Toivon palstalta antoisia keskusteluja ja mielipiteitä. Varmasti saan myös hyviä neuvoja.

[tuulikki]

Hei, täältä löytyisi yksi innokas hevostelija lisää!
Olen parikymppinen tyttö pohjois-karjalasta, sieltä suomen paremmalta laidalta
Hevoshistoriaa minulla on takana n.10vuotta, tuntiratsastelijana, kesät roikkuen talleilla ja aina yritin muistaa kouluakin käydä.
Itse olen kokenut vähän kaikenlaista huonoa, en koskaan ole ollut mikään kaikkien suosikki, oikeita ystäviä on vähän ja koin koulukiusaamista koko peruskoulun ajan. Se jätti henkisesti syvät arvet. Onneksi löysin hevoset! Siitä saan kiittää pikkusiskoani, joka oli alunalkaen innokkaampi heppailija kuin minä, mutta onneksi itsekkin älysin hevosten hienouden! Niiden kanssa on niin helppo olla, ei tarvitse pelätä, että ne puhuisivat pahaa selkäni takana ja sanoisivat toista mutta tarkoittasivat kuitenkin ihan jotain muuta. Tallillakin oli ihana porukka, aina siihen asti kunnes kasvettiin teini-ikään ja kilpailu kaikesta käynnistyi... Kenellä oli hienompaa sitä ja tätä ja kenen hoitsu oli sitä ja tätä. En enää viihtynyt. Ensimmäisen oman hevosen sain 2005, omistan sen edelleenkin siskoni kanssa puoliksi, sen jälkeen paluuta ei enää ollut. Rakastuin pitkiin maastolenkkeihin rauhassa yksin hevoseni kanssa, kukaan ei tullut arvostelemaan ja neuvomaan ja tunsi, että meillä molemmilla oli hyvä olla. Tunneilla käynti jäi oikeastaan kokonaan silloin ja seuraavana kesänä meille tuli toinen hevonen. Siinä välissä suoritin ammattikoulun, muutin pois kotoa toiselle paikkakunnalle ja hevoset pysyivät kokoajan mukana elämässäni enemmän ja vähemmän ajan salliessa.
Löysin ihanan miehen, muutimme maalle ja ostin itselleni ensimmäisen ihka oman hevoseni. Ostaessani se oli sairas, laiha ja muutenkin vähän epäonnea nähnyt tapaus. Ostin sen hetken mielijohteesta sillä periaatteella, että haluan antaa hevoselle hyvän loppuelämän, jos se ei vaikka toipuisikaan. Nyt tapahtuneesta tulee vuosi, tamma on kuin uudelleen syntynyt! Nyt uskallan jo touhuta sen kanssa paljon, ensimmäinen reilu puoli vuotta meni täysin toipuessa. Haaveena olisi päästä tekemään piiiiiitkiä vaelluksia täällä upeissa maisemissa ja löytyy se oikea yhteinen sävel! Nyt kun elo tahtoo välillä olla vähän tahtojen taistoa...
Kaikki hevoseni ovat siis kengättä, olleet jo useamman vuoden, eikä kenkiä enää takaisin tule.
Kuolaimettomuus on vielä suht uusi käsite, mutta siihenkin aioin opetella!

Innolla siis seurailen tätä foorumia ja yritän parhaani mukaan sisäistää uutta tietoa!
Ketään en tyrmää, asioita jään hautomaan pieneen päähäni ja joskus ehkä jopa koen valaistumisen hetkiäkin!

Edit; niin ja tämähän oli ensimmäinen viestini foorumilla. Ajattelin, että esittäytymisestä on paras aloittaa!

[zelex]

Heips!

Aikani lueskeltuani alkoi tehdä mieli kirjoittaa pariin topiciin joten loikkaan mukaan.

Olen pian kolmekymppinen kahden lapsen äiti ja elämäntapahevostelija. Kotoa löytyy tällä hetkellä kolme, tosin kahta varsaa odotamme täksi kesäksi. Sydäntäni eniten liki on suuri ruunani jonka kanssa opettelemme turvallista puskailua ja joka on laittanut ajatuksiani ratsastuksesta remonttiin. En tunnusta mitään lajia koska tarkoitus ei ole koskaan kisata missään (ehkä matkiskisoihin voisi joskus lähteä huvinvuoksi), mutta haen vaikutteita ja meille sopivia tapoja sieltä mistä niitä löytää, ajatuksella ja sydämellä. Tärkeintä on se että hevoseni tulee olemaan miellyttävä käsitellä ja turvallinen joka tilanteessa.

Vuosien varrella olen kasvattanut jokusen varsan ja rakastan puuhailua niitten kanssa. Vaikka koen maastakäsin tehtävät harjoittelut tärkeiksi kaikille hevosille niin pikkuisten kautta olen oppinut paljon hoetun "less is more" -lauseen merkityksen. Sovellan tätä myös vanhempiin hevosiin. Vaikeinta oli oppia 10 ratsastuskouluvuoden jälkeen, että itseasiassa ei ole kiirettä oppia ja kehittyä näennäisesti eteenpäin. Tärkeämpää on se että se yksinkertaisempi asia voidaan tehdä turvallisesti eikä siirrytä eteenpäin ennenkuin se toimii vaikka silmät kiinni. "Harjoittelupakon" poistaminen itseltä oli suuri helpotus, saatan jonain päivänä kävellä kentällä 20min pitkin ohjin ja uskon senkin kehittävät meitä omalla tavallaan. Hevoseni on jännittäjä ja uskon kaiken rennon yhdessäolon opettavan sille paljon.

Mutta nyt takaisin palstan selailuun Mielenkiintoisia juttuja täällä!

[SanniStella]

mäkin tulen tänne vihdoin esittäytymään!!
olen siis sanni,ja olen pyörinyt hevosten jaloissa reilut 21vuotta. kaikki alkoi äidistäni,joka vielä mun ollessa pieni käärö vei mut hevosten luo. ennen kuin puhuin sanoin,hirnuin aina hevosia nähdessäni.
kuusi vuotta sitten elämääni saapui Stella.musta, suuri silmäinen,ja suuri sieluinen hevonen. Stella on opettanut minulle valtavan määrän itsestäni,hetkessä elämisestä,ajattomuudesta,olemisesta ja Elämästä ylipäänsä.
:>

[Hanna]

Ensimmäiseksi kirjoitan, miten hyvälle mielelle tämä löydös minut sai! Täällä on moni kirjoittanut kuin suoraan minun näppäimistöltä Olen 31.v, pari vuotta sitten hevostelun uudelleen aloittanut, jonkin sortin hippi-ihminen myös Luomuruoka kiinnostaa ja viime kesänä koitin kasvattaa omia kasviksia, ihan kivalla menestyksellä. Hevosharrastuksen uudelleen aloittamisen myötä erosin kirkosta ja palasin kasvisruoan pariin, en ole varma löytyykö näille yhteyttä Olen kiinnostunut myös historiasta ja taiteesta. Erityisopetuksessa mukana olleena ajattelen niin lasten kuin hevostenkin olevan yksilöitä yksilöllisine tarpeineen. Perheeseen kuuluu teini-ikäinen tytär, maatiaiskissa ja puolivilli mies. Hän sopeutuu elämäänsä maalla

6.vuotiaana olin ensimmäistä kertaa hevosen selässä. Siinä tunteessa oli sellaista minkä muistan vieläkin! Mikään matka, tai huono sääkään ei ollut este polkupyöräillessä tallille. Tallilla tuli koettua ensimmäinen ihastuskin Viimeinen hoitohevonen myytiin kun olin teini-ikäinen ja eikä hevostelu silloin enää kiinnostanut. Jotenkin se suru oli niin valtava etten uskonut enää löytäväni, koskaan (ah, ihanan dramaattinen nuori naisen alku) sitä Oikeaa Minun Hevosta.... 15.v siinä menikin ennen kuin hevosen selkään uudestaan kapusin.

Olen koko tämän ajan etsinyt tapaa toimia hevosen kanssa...joka tuntuu minusta hyvältä. Tämän foorumin löytäminen oli onnen potku! Olen jonkin aikaa seuraillut ja etsinyt tietoa minua askarruttavista asioista hevosfoorumeilla ja kaikki jää niin pintapuoliseksi, ellei jopa tule ihan ahdistunut olo, niin vihamielisiä kaikki tuntuu olevan toisilleen.

Oman hevosen osto on kytenyt mielessä ihan koko ajan ja halusin sitä varten löytää ensin vuokrahevosen. Ja löysinkin, nyt elämämme täyttää ihana sh-ruuna, iäkkäämpi kengätön Vanha Herra. Tämän kanssa olen opetellut hevostelua uudestaan ja paljon on mieleen palautunutkin. Ja yhtä moni asia on tullut uutena. Luottamusta rakennetaan, kovia otteita ei haluta käyttää. Hackamoreja käytetään, mutta haluaisin löytää niille vaihtoehtoja. Nyt mennään ilman satulaakin. Se se vasta alkuun hullulta tuntuikin viimeeksi tätä tehnyt nuorena likkana ja tasapainon löytäminen oli alkuun hakusessa

Alkuun jännitin (ja jännitän välillä yhä) hevosen kanssa olemista, ratsastusta ja mietin, johtuuko se siitä että ajattelee riskeistä toisella tavalla kun on äiti-ihminen. Monen asian hyväksyminen ja niiden ymmärtäminen on poistanut jännityksen tunnetta ja olen joka päivä vähän rohkeampi hevosen kanssa Sitä oli niin (tyhmän)rohkea nuorempana että saan kiittää onneani ettei mitään pahaa tapahtunut... Tavan tuntiratsastus ei kiinnosta mutta käyn satunnaisesti korjauttamassa istuntaa. Se mikä kiinnostaa on hevosen luonnollinen käsittely ja tyttären kanssa toivoisimme saavamme tässä kädestä pitäen -opetusta. Tuire Kaimion kirjaa luetaan vuoron perään. Kaikki leirit ja kurssit ovat joko toisella puolella Suomea tai sitten aikataulu ei vaan käy... Vanha Herra ei ole ihan ongelmaton ja neuvoja tulin tänne hakemaan.

Löysin tänne Hippiinan sivuilta jonne tytär haluaisi lähteä Vanhan herran kanssa. Nyt odotellaan omistajan vastausta, suostuuko hän moiseen ollenkaan.

[MariaK]

Tervehdys!

Olen 20 vuotias nuori nainen Etelä-Savosta. Olen aloittanut hevosharrastuksen neljä vuotiaana jolloin ratsastin islanninhevosilla Lieksassa. Jo silloin minua kiinnosti hevosen talutus ja harjaaminen enemmän kuin ratsastus. Joskus tunti menikin siihen kun halusin itse hevosta tutkia ja hoidella..
Useilla talleilla on tullut käytyä ja tehtyä kaikenlaista. Lisäksi olen opetellut itse vuolemaan ja kengätäkkin osaan jos on pakko. Lisäksi olen ollut mm. Kari Vepsän kurssilla. Olen lapsesta saakka opetellut käsittelemään hevosia rennosti ja löysin rantein..

Nykyään minulla on kaksi mustaa lämminveristä ja kaksi sekarotuista koiraa. Ruunalla voi tehdä mitä vain, mutta tamma on vähän kipakempi tapaus jota en ole vielä ehtinyt itse työstää kunnolla. Muuton takia jouduin antamaan tamman ylläpitoon talveksi. Nyt kesällä saan sen takaisin ja ajattelin tehdä siitä kaikille sopivan ihanneponin.

Molemmat hevoset ovat kengättä. Ruunalla bootsit mutta tamma aivan paljasjaloin ollut jo pari vuotta. Ei yksinkertaisesti ole tarvinnut mitään jalkoihin! Todella hyväjalkainen hevonen. Ikääkin sillä jo 18vuotta mutta eipä tunnu haittavaan menoa ollenkaan.

Olemme siis miesystävän kanssa muuttamassa vihdoin maalle omalle tilalle. Viime talvi meni täällä kaupungissa. En ole kaupunkilainen ollenkaan ja otti kyllä koville pimeinä talvi-iltoina. Yritin vain ajatella, että kyllä maalle mennään takaisin. Vuosi sitten itkin vuolaasti, kun tammasta oli luovuttava joksikin aikaa. Olen aina ollut todella eläinrakas ja saanut niistä voimaa ja jaksamista. Hyvästä luopuminen teki kipeää.

Nyt kuitenkin valoa tunnelin päässä ja muuttoa odotelessa käyn ruunaa hoitelemassa. En malta odottaa, että tammakin tulee takaisin kotiin!


Toivon, että tästä saa jotain kuvaa millaisia eläjiä täällä päässä ollaan.


ps. Ruuna tuossa kuvassa --->
ajetaan vankkureilla. Bootsit jalassa.

[Magda]

Ehkä minäkin voisin nyt sitten esittäytyä. Olen tälläinen 1995 syntynyt, yhdeksättä luokkaa käyvä tyttönen, joka on kokenut elämässään vähän kaikenlaista. Ala-asteen ensimmäiseltä luokalta saakka olen ratsastanut, ja kuudennella luokalla sain ensimmäisen oman hevoseni, Rentukan.

Rentukka on aivan uskomattoman kaunis, vähän huonot jalat omaava, erittäin itsepäinen, mutta uskomattoman rauhallinen ja kiltti, 19-vuotias lämminverinen tamma. Kuulostaa aika huonolta valinnalta sen ikäiselle tytölle ja sitä se saattoi ollakkin, mutta vuosien kertyessä siitä ei ole seurannut kuin hyvää. Olen oppinut Retsiltä niin uskomattoman paljon ja opittavaa on vielä todella paljon lisää. Rentukka on siis koulutettu alunperin westerniin, mutta edellisessä paikassa alettu kouluttaa englantilaiseen tyyliin. Minäkin sitten tietysti olen yritellyt mennä sitä englantilaista koska sitä olen harrastanut kaiken sen ajan kun olen hevosten kanssa puuhastellut, mutta nyt lähiaikoina on alkanut kiinnostaa lännenratsastus. Sitä sitten yrittänyt vähän vääntää kentällä sen verran mitä siitä kokemusta on, eli aika huonolla taidolla, ja nyt olisi tarkoitus aloittaa käymään taas tunneilla tai jossain muualla missä voisin oppia sitä hieman enemmän.

Toinen hevoseni on 6-vuotias eestinhevosruuna Lord. Se on kyllä tällä hetkellä ylläpidossa toisella ihmisellä, mutta samalla tallilla silti kun Rentukkakin. Lord on ollut minulla vuodesta -08 eli neljävuotiaasta saakka. Luulin olevani valmis niin nuoreen hevoseen, mutta tässä se nähdään, en ollut. Lore on erittäin vahva, ja itsepäinen ja aika uhmakas hevonen ja siihen kun lisätään vielä sellainen itsepäinen, murrosikäinen, 13-vuotias tyttö, ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Nyt olen koittanut haalia kaikenlaista tietoa hevosten luontaisesta käyttäytymisestä, koulutuksesta yms. aiheeseen liittyvästä lisää, ja koittanut oppia sen verran että olisin valmis jatkamaan yhteistä taivalta Loren kanssa.

Rentukka on kuolaimeton mutta kengällinen, ja Lord kengätön mutta kuolaimellinen. Katsotaan mihin päädytään. Toivotaan että edetän nyt tästä vain positiivisesti. No mutta kuitenkin, harjoitus tekee mestarin. Toivon saavani tukea ja neuvoja ja kritiikkiä ja oppia jotain todella hyödyllistä tältä foorumilta.

[Piia]

Hei!

Ajattelin minäkin nyt esittäytyä. Eli olen 23 vuotias ja asustelen Kerimäellä, Etelä-Savossa siis . Hevosia olen harrastanut 11-vuotiaasta. Muistaakseni Ensimmäisen oman hevoseni sain vuonna 2001 mutta se oli vain minulla muutaman vuoden kun lähdin sitten opiskelemaan niin se piti myydä . Tämän nykyisen projektini ostin keväällä 2008, tällä hetkellä hän on 7 vuotias suomenhevosruuna. Itse koulutin siitä ratsun, siis hänessä näkyy kaikki minun osaaminen ja virheet myös . Noin vuosi sitten taas yksi haaveistani toteutui ja ostimme kihlattuni kanssa tämän pienen maatilan ja sain vihdoin ja viimein hevosi omaan kotiin Tuli myös ostettua pieni shettistamma sille kaveriksi. Perheeseemme kuuluu lisäksi pentukoira (joka tuli meille tiistaina ) ja kissa.

Aina olen kiinnostunut luonnollisesta hevostaidosta, sovellettuna versiona Nyt oikeastaan olen sitä ruvennut vasta opettelemaan ja matka on pitkä. Mutta into oppia on suuri. . Kuolaimet lähtivät hevoseltani keväällä, ajattelin vain kokeilla tuota LG:tä ihan mielenkiinnosta ja samana päivänä kun sitä kokeilin päätin että kuolainta ei enää suuhun laiteta. Kengättömäksi siirrytään heti kunhan saan tänne kengättömyyteen erikoistuneen vuolian houkuteltua.

Tässäpä tämä. Hyviä talvenodotuksia kaikille