käyttäjät esittäytyvät

[Ikuinen oppija]

No moi. Tänään rekisteröitynyt, jonkin aikaa palstaa seurannut 44-vuotias nuori nainen.
Kotoisin Vantaalta, nykyään maailman kiertämisen jälkeen asettunut Pirkanmaalle. Viisi vuotta olen täällä viihtynyt pienessä mummonmökissä.

Hevostelun aloitin perinteisessä heppatyttöiässä, 11-vuotiaan Tuomarinkylän ratsastuskoulun alkeiskurssilla. Näin jälkeenpäin ajateltuna meno siellä oli aika villiä.Valitettavasti vanhempien työn takia en päässyt silloin sen pidemmälle jatkamaan, kun sinne talille tarvitsi kyydin, ellei sitten monella bussilla mennyt itsekseen.

Olen aloittanut ratsastuksen alusta aina 10 vuoden välein. Opiskelujen alussa Etelä.Vantaan ratsastuskoulussa ja muutaman kerran Tuomarinkylässä. Silloin kuulin ensimmäistä kertaa sellaisesta ihmeellisestä asiasta kuin maneesi. Olipa outoa ratsastaa sisätiloissa. Taas tuli taukoa se kymmenkunta vuotta, kunnes joskus kolmenkympin jälkeen taas innostuin, tällä kertaa aivan mahtavassa paikassa Equstomissa.

Asuin silloin ensimmäistä kertaa puoliksi maalla ja sitten jo vajaan vuoden jälkeen piti saada se oma hevonen, luonnollisestikin ex-ravurisuokki. Eka hevonen, jota kävin katsomassa, langanlaiha ja vauhtihirmu ryöstäjä. En ymmärrä, miten selvisin sen kanssa alkuaikoina hengissä. Luonne oli kuitenkin 10+, ja terapiamielessähän se tuli hankittua. Täyshoitotallissa oli alkuun ja pari kertaa ratsutettavana. Huonojen tallikokemusten jälkeen se muutti omaan pihaan ja sain kaverikseen kaverini piensuokin. Senlähdettyä talliin tuli lämpönen kaveriksi tamma, joka kuitenkin jouduttiin pahan puhkurin takia lopettamaan, ja sen vuotia orivarsa tuli tilalle. Ruunani ystävytyi varsan kanssa niin hyvin, että en ollut koskaan nähnyt moista.

Alkuun pelkäsin, kuinka maalaisjärjelläni pärjään orivarsan kanssa, mutta jos kouluja käynyt kalliin juoksijalupauksen omistaja luotti taitoihini, niin olihan minunkin luotettava. Ja hyvin meni, kerran nousi pystyyn talutuksessa, mutta 10 minuutin talutusharjoitusten jälkeen ei koskaan enää ollut mitään ongelmia käsittelyssä. Näihin aikoihin tutustuin Tuire Kaimion oppeihin ja kävin yhden kurssinkin. On se ihme nainen!

Oripoika lähti treenin ja kaveriksi hain itselleni liisinkiin turolaisen tamman, josta piti varsa saada. Ei onnistanut ja jouduin rahapulan takia palauttamaan tämän ihanan otuksen, kun omistaja piti sille niin korkeaa hintaa. Sitten tuli shettis kaveriksi ruunalle. Ruunan jouduin lopettamaan reilu vuosi sitten toistuvan ja viimeisellä kerralla täysin invalidisoivan kaviokuumeen takia. Oli se kova paikka.Vieläkin tulee tippa linssiin. Lähes vuoden verran sitten vain terapioin itseäni kolmen shettiksen kanssa.

Aloitin ennen ruunan lopetusta jo taas ratsastustunnit läheisellä tallilla eli noin 1,5 vuotta sitten. (taas se 10 vuotta väliä) Tätiunneilla olen käynyt kerran tai kaksi viikossa. Pelkään nykyään vauhtia ja varsinkin hyppäämistä.

Olen haaveillut osaavasta opetusmestarista jo kauan. Mutta sitten hairahduin kesäkuussa mitään osamaattomaan, mutta niin suloiseen eestinhevoseen. (Tässä välissä huomaan kirjoittavani jo romaania. )

Olen tästä uudesta projektistani kovin innoissani. Olen aina tykännyt opettamisesta ja oppimisesta. Haluan tehdä tammasta juuri omanlaiseni. Tästä päästään jo palstan aiheeseen. (Olen ht-netissä pari kertaan jollain nimimerkillä jo asiasta kysellyt/kirjoittanutkin.) Tähän asti olen siis perinteisellä enkkutyylillä mennyt, jonkin verran Kaimion innostamana jo ruunavainaan kanssa palkitsemisharjoituksia tehnyt.

Näin jälkeenpäin harmittaa, kun jenkeissä pariin kertaan asuessani en ole ollut hevosteluvaiheessa. Nyt varsinkin, kun ole viime aikoina aiheesta paljon videoita katsellut ja vinkkejä hakenut. Ed Dabneyn "Six Keys to Harmony" on hankittuna, ja siitä olen nyt alkuvaiheen harjoituksia tehnyt ja yrittänyt hänen filosofiaansa sisäistää.

Yritän yhdistää uutta ja vanhaa opittua, maastakäsin lähinnä näitä Ameriikan oppeja, mutta toistaiseksi ratsastuksessa on menty aikalailla enkkutyyliin. Tosin aktiivisesti haen siinäkin pitkää ja matalaa muotoa sekä rentoutta. Ratsuttaja käy silloin tällöin opettamassa tahtia ja tutustuttaa hobiusta kulkemaan yksin maastossa. Maastakäsinhän se seuraa minua ihan mihin vaan täysin rentona.

Joutuu nyt lopettelemaan, kun työt kutsuu. Tuosta tyylien sekoittamisesta kirjoitan joku päivä oman juttunsa ja yritän kysellä viisaammilta.

t. Oppia ikä kaikki -ajatuksen kannattaja.

PS. Olen kielenkääntäjä EN-FI, eli jos jossain vaiheessa joku tarvitsee apua englannin kielessä, täältä saa.

PPS. Vaikka työkseni kirjoitan (virheetöntä?) suomea, en aina jaksa jokaista pilkkusääntöä näillä foorumeilla tarkistaa, tämä on vapaa-aikaa. Koittakaa saada selvää.

[Helmi]

Olen lueskellut foorumia jo jonkin aikaa, joten on ihan paikallaan varmaan esittäytyäkin. Olen siis 47-vuotias kolmen koiran ja kahden hevosen omistaja kaakon kulmalta. Hevostelut aloitin lapsena naapurissa olleella ratsastuskoululla, ratsastamalla kerran viikossa ja lopun vapaa-ajastani seurailemalla varjon lailla suosikkiponini hoitajaa. Kiitos pitkäpinnaisen hoitajatytön, joka ei ajanut rasittavaa kakaraa tiehensä, innostuin entistä enemmän kaikesta muusta touhuilusta ratsastuksen sijaan. Poniakin sain hoitaa monta vuotta. Poni lopetettiin ja murkkuikäkin painoi päälle, joten hevostelut jäivät moneksi vuodeksi, satunnaisia hetkiä lukuunottamatta.

Muutama vuosi sitten hevosenomistaja työkaverini sai minut houkuteltua "uusiohevostelemaan", eikä aikaakaan kun lapsuuden haave omasta hevosesta alkoi nostaa päätään. Vihdoinkin Uuden Vuoden aattona neljä vuotta sitten asteli elämääni vuonoruuna Limppu. Alku ei ollut helppo kun erittäin dominoiva entinen ratsastuskouluponi kokeili rajojaan. Herra ei pysynyt käsissä ei maasta eikä selästä ja oli hoitaessa röyhkeä ja tönivä Puuha Pete, joka ei ollut hetkeäkään paikallaan. Ongelmista kuitenkin päästiin maalaisjärjellä ja koirien johtajuusharjoituksia muuntelemalla. Kunnes Limpulle tuli yllättävä muutto omaan pihaan ainoaksi hevoseksi. Vaikka herra ei tuntunut tilanteesta juuri kärsivän, aiheutti se minulle niin suuria tunnon tuskia, että käsittelyni muuttui huomaamatta periksiantavaksi. Niinpä alkoivat taas paniikki sinkoilut, kumoon tuuppimiset ja karkailut, sekä ratsastaessa hurjat rodeoesitykset kun poni ei enää pystynyt luottamaan arvostelukykyyni tiukoissa tilanteissa. Loppujen lopuksi en uskaltanut enää tuoda sitä edes tarhasta ilman kuolaimia. Niillä se sentään pysyi joten kuten käsissä, eikä aiheuttanut vaaratilanteita. Oli pakko saada apua. Kiitos lapsuudenaikaisen tallini ihanan tallimestarin, jolla oli uskomaton taito käsitellä hevosia, tiesin heti että luonnollinen tapa toimia olisi se mitä etsin. Muutama kerta Vepsän opissa, ikävä kyllä ilman omaa hevosta, tunteja lukemista, opiskelua, kokeilua ja harjoittelua.. Mitä enemmän opin, sen vähemmän tunnen tietäväni ja nälkä sen kun kasvaa. Siinä sivussa olen saanut takaisin ihanan hyväntuulisen ja kuuliaisen ponin, joka yhä ajoittain kokeilee rajojaan, mutta ihan nätisti ja kiltisti vaan..

Sopivan löydyttyä, Limppu sai myös kaverin. Nykyään meillä asustaa siis myös herkkä ja nöyrä issikkaruuna, jonka omaa tahtoa on nyt metsästetty pari vuotta Molemmat taivaltavat paljain jaloin ja käyttävät kuolaimettomia suitsia, sekä rungotonta satulaa. Pojat asuvat suurimmaksi osaksi suuressa metsätarhassa, sekä halutessaan myös tallissa. Pihatto olisi haaveena.

[Anne]

Kiva Helmi kun sinäkin löysit tänne

[Päivi]

Minäkin voin toki esittäytyä, nimen on Päivi Ahlfors, olen 5-kymppin merkkipäivän viettänyt, naimisissa ja perheeseen kuuluu 8-vuotias heppahullu tytär, 3 hevosta 2 ponia ja 7 koiraa. Kotimme sijaitsee Unkarissa.

Ratsastukseen ja hevosiin olen päässyt tutustumaan Ruskeasuolla -60 luvulla, sitten kesäisin Vuosaaren Skatassa ja talvisin Kilossa sekä Husössä -70 luvulla, Eriksnäsissä ja Tuomarinkylässä -80 luvulla, myöhemmin sitten myös Virossa, Imatralla, Joutsenossa ja Kokemäellä. Hevosia minulla on ollut yli 30 vuoden ajan, ehkä sata... Olen tehnyt yhden pienen elämäntyön hevosten parissa, yli 20 vuotta ratsastuskoulun omistajana ja valmentanut esteratsastajia ja opettanut ratsastausta vielä kauemmin, työskentelemällä eläinklinikalla, ajamalla vossikkaa muutaman vuoden , kasvattanutkin pari hepoa joista sh-tamma Su-He Emma tänävuonna sh-kuninkaallisissa upeasti puikkarikisan sini-vaikoisella ruusukkeella. Itse olen ollut ns. perinteinen re-tyrkkäri (alue ja kans. tasolla) lähes koko ikäni, takana satoja ratoja ja olen joskus jopa kuvitellut osaavani ratsastaa , mutta onneksi vuodet - vanhuus ja viisaus - ovat karistaneet nuo harhakuvitelmat päästäni. Nöyryys on astunut tilalle ja ymmärrys, että pienet ovat ne tiedot ja taidot, joita itsellään luulee olevan, kun edelleen hevosten kanssa oppii uutta lähes päivittäin kun vaan on aikaa seurata niiden luonnollista käyttäytymistä. Ja kun seuraa täällä Unkarissa todellisten hevosmiesten taitoja niin ratsastuksessa kuin hevosen käsittelyssä.

Olen aina ihaillut ja pyrkinyt ratsastuksessa, niin omassa sekä opettamisessa herkkyden ja keveyden arvostamiseen, ja siksi en ole löytnyt paikkaani perinteisen "sotilaallisen" ja "agressiivisen" ratsastuksen parista. Siksi myös oma asenteeni kasvoi aika "oman tien kulkijaksi" tässä hevosten ja ratsastuksen maailmassa. Parhaat hevoseni (Myrtton ja Emanuel Lax) ovat olleet "teurasautosta" ostettuja, muiden hylkäämiä; alussa pelokkaita, herkkiä ja vaikeita käsitellä - mutta lopulta yhteistyön löytyessä erinomaisia kilpahevosia, joiden kanssa yhteinen pitkä elämä eletty ja kansallisella tasolla ratoja kierretty. Myrtton oli minulla 22 vuotta ja Emanuel Lax oli minulla 15 vuotta - elämäni hevoset.

Täällä Unkarissa olemme asuneet pian 5 vuotta, ja tuona aikana monet hevosasiat ovat saaneet aivan uudet kasvot, uusia ajatuksia ja uusia näkemyksiä on tullut kuin sieniä sateella. Monet asiat ovat myös loksahtaneet kohdalleen ja olen oppinut kyseenalaistamaan monet perinteiset väittämät niin hevosten ruokinnassa kuin muussakin hoidossa.

Nykyisin olen uppoutunut hevosten ruokintaan, mahdollisimman luonnonmukaiseen - joka samalla tukee hevosen luonnollista aineenvaihduntaa sekä henkistä hyvinvointia. Keskustelen mielelläni aiheesta ja otan vastaan mielipiteitä ja kysymyksiä... Ylläpidän tällaista sivustoa http://www.hevonen.nettisivu.org jonne teen kirjoituksia sivuten tätä aihetta. Minut löydät myös face-bookista ja minulle voit kirjoittaa jos haluat neuvoja aiheesta yrtit ja luonnonmukainen ruokinta... info@betterchoice.fi

Kaikke hyvää teille kaikille ja ihania hetkiä hevosten parissa... kävelyllä rakkaan hevosensa kanssa, syksyn kaunis ruska ja ilmassa pirteää pikku pakkasta, värikylläiset lehdet kahisevat jaloissa, lämpimän hevosen hengistyksen höyry jo laskevan auringon kullanhohtoisessa valossa - mikäs sen ihanampi ratsastuskokemus...

Terveisin
Päivi Ahlfors

[Frida]

Heipä vain. Olen 35-vuotias kahden hevosen omistaja (suomenpienhevostamma ja eläkkeellä oleva lämminveriravuri). Pihassa on myös lauma maatiaiskanoja, kissa ja kaksi koiraa. Olen harrastanut hevosia aina: olin 4-vuotias kun meille tuli shettiksiä. Myöhemmin eksyin vuosiksi raviurheilun pariin, mistä osasin onneksi pois jo kauan sitten. Siitä jäänteenä kuitenkin 20-vuotias ravuriruuna laitumen perällä.

En ole ratsastanut paljoakaan opetuksessa. Nuorena kävin ratsastusleireillä ja jonkin verran tunneilla. Nyt aikuisena olen käynyt jonkun lännenratsastuskurssin ja irtotunnin silloin tällöin. Suomenhevoseni kanssa olen käynyt opetuksessa kyllä jonkun verran. Hevosestani koetan kouluttaa toimivan maastoratsun sekä työhevosen maatilan kevyisiin töihin.

[Boranoaidi]

Heippa vain. Täällä tämmöinen melkein 19-vuotias naisenalku. Omistan 8-vuotiaan Eestin ratsuponitamman. Maailman ihanin maastoponi. Liian stressiherkkä kisaamiseen, joka ei kyllä minua haittaa. Lähiaikoina kun totesin että satulamme on epäsopiva josta johtuu suurinosa ponin pukeista, aloin ahkerasti metsästää kunnon satulaa. Mietiskelin josko rungoton olisi hyvä ja aloin ottaa selvää rungottomista. Tarpeeksi kun lueskelin niin totesin että ei enää ikinä runkosatulaa. Lopulta eksyin tänne ja täällä lueskelin kuolaimien haitoista ja nyt sitten ostoon kuolaimettomat suitset. Ja tuo kengättömyyskin harkinnassa. Yrityksenä tässä saada ponin elämä vielä hieman paremmaksi.

[Marge]

Jonkun aikaa jo foorumia lueskellut, äskettäin vasta rekisteröitynyt 23vuotias opiskelija Lapista

Hevosharrastus tullut aikoinaan "sukurasitteena" ja sitä onkin jatkettu näihin päiviin asti. Töitä on tehty aikoinaan parilla eri tallilla. Lämpöset ja erityisesti tammat on vienyt sydämen ja itseltä löytyy 20vuotiaaksi kääntyvä Frida tamma, sekä tämän 10v tammavarsa Ressu. Maastakäsittely ja muu on lähellä sydäntä ja suuri palo oppia uutta, ensimmäisen kerran aiheeseen olen tutustunut seitsemän vuotta sitten ja siitä se ajatus sitten lähti. Hevoset tällä hetkellä vieraan tallissa, mutta päivittäin touhutaan, haaveena saada taas hevoset omaan pihaan kunhan opiskelut saadaan päätökseen.

Kissoja löytyy kaksin kappalein, Verkkuli sekä Duutsi, sekä sekarotuinen koira Hipsu, mikä onkin varsin villi näky (mäyräkoira/jokin terrieri). Ukkokin löytyy, joka ei tosin hevosihminen ole, mutta käännytys on meneillään vieläkin

Täysin harrastuspohjalla mennään ja rennosti ratsastellaan, tulevaisuuden haaveissa tutustua lähemmin westerniin ja päästä kunnon oppiin nuoremman kanssa, vanhempi siirtyi kymmenen vuotiselta äitiyslomaltaan ratsun hommiin kymmenen vuotta sitten, pikku estekisoja se on käynyt (ei tosin minulla ) perinteistä tyyliä aluksi, myöhemmin siirrytty kauemmaksi siitä, vielä terve ja hyvin käyttäytyvä supermamma
Nuoremman kanssa tavattu noin yhdeksän vuotta sitten ja nyt kuukausi sitten se siirtyikin meille, tutustutaan ja harjoitellaan, se on kuin varsa, mutta kymmenen vuotias noin 160cm, vielä solakka tapaus. Ei ilkeä, mutta menneisyys löytyy, joka tuo haasteita.

Näillä mennään

[Jem]

Hei vain kaikille!

Olen 19-vuotias opiskelija tyttönen Tampereen suunnilta. Hevosharrastukseni virallisesti taisin aloittaa ollesani 7-vuotta. Mutta koko ikä on hevosten kanssa tullut pyörittyä elämää vaikuttavien tekiöiden takia (: Enkä pane asiaa lainkaan pahakseni.. Muistorikkaita kokemuksia on nimittäin saatu jo hyvin varhain
Aluksi kävin ihan ratsastuskoulun tunneilla, ensin kerran viikossa ja muutaman vuoden lajiin täysin hurahtaneena useampana kertana viikossa.
Sitten tuli mukaan hoitohevonen/hoitohevoset, joita jaksoin muksuna käydä puunailemassa tallilla ties kuinka monena päivänä viikossa.
Jossain vaiheessa päässä sitten naksahti ja ratsastuskoulu homma alkoi tuntua äärettömän ''vastenmieliseltä'' asialta. Kaikki tehtiin niin konemaisesti jne.
Siinä sitten tuli pieni tauko lajiin, kunnes aloin vakituiseksi hoitajaksi ystäväni kilpaheovelle. Tätäkään homma en liian pitkään oikein osannut tehdä.. (Kaikkea on ilmeisesti ollut pakko kokeilla) Sitten löytyi kuin sattuman kaupalla pienen pieni yksityis talli jossa meno oli aiva erilaista. Sellaista joka sopi omaan pääkoppaan mitä parhaiten. Sitä sitten jatkui monta mukavaa vuotta kunnnes talli jouduttiin lopettamaan kaikkien suruksi.
Monia hevosia matkan varrella on tullut käsiteltyä ja mitä ihmeellisempiä tapauksia tullut vastaan. Tapauksia joiden kanssa on saanut itkeä, nauraa ja repiä hiuksia päästä kun mikään ei meinaa onnistua. Mutta onneksi niitä onnistumisiakin on tullut ja on saanut olla tyytyväinen tuloksiin
Nyt on sitten löytynyt se karvakamunen jonka kanssa puuhastellaan päivästä toiseen ja opetellaan joka päivä tuntemaan toisemme vieläkin paremmin.

Että tälläinen nuori neitonen mukana myös t-hevostelussa!

[Maj]

He,

Tätä foorumia olen seurannut ja kirjoitellutkin viime keväästä lähtien, joten laitanpa esittelyä hiukan. Sattumalta foorumille muuten eksyin, kun jotain googlasin, ja ajattelin että onpa kiva kun tällainen löytyi.

Neljännesvuosisata on ikää mittarissa. Kuusi ensimmäistä vuotta elämästäni kului ilman hevosia ja sen jälkeen enemmän ja vähemmän niiden parissa. Kymmenen vuotta kävin hivenen epämääräisellä ratsastuskoululla tuntiratsastajana lähes mitään järkevää hevosenkäsittelyä tai todellista ratsastustaitoa oppimatta. Voi kun nuo kymmenen vuotta olisi menneet sellaisen opettajan johdolla, jonka vasta nyt viime vuosina olen löytänyt. Kouluratsastus on nykyään lähellä sydäntäni. Mutta vain sellainen kouluratsastus, jonka tavoitteena on aidosti terve, rento ja iloinen hevonen.

Meillä on kaksi omaa hevosta omassa tallissa. Hankimme ne reilu vuosi sitten mieheni (!) kovasta hevosinnostuksesta johtuen. Itse olin vastaan: "etkö tajua mikä homma niissä on?!" Mutta olen miehelleni myöntänyt, että päivääkään ei ole kaduttanut. Hevoset ovat uskomaton voimavara ja ihanan rutiinin tuoja elämään. Nautin siitä, että hevoset ovat kotona ja saan seurata niiden elämää. Ja meillä luonnollisesti on miehen kanssa yhteinen harrastus! Muita harrastuksia ei sitten juuri tarvitakaan - eikä ehditä.

Kyseiset otukset ovat 17-vuotias rehti suomenhevosruuna ja 13-vuotias lempeä Peppi Pitkätossu -tamma. Molemmat isoja hevosia kuten pitkälle ihmiselle saa olla. Joka päivä opimme jotain uutta, me ja hevoset. Suokkipappa on mieheni sekatyöpolle, joka tykkää eniten vetää painavia esineitä perässään. Ratsastus ei ole heidän suosikkijuttunsa, ja siksi aika paljon lenkkeilemme muutoin. Tamma on tehnyt uransa ratsuna, mutta oma ratsastusintoni riittää pariin kertaan viikossa ja muulloin tehdään maasta käsin vapaana/riimussa/ohjasajona. Tämän talven missiona on opettaa tammakin reen eteen. Myös hiihtoratsastus listalla.

Hevoshulluus vain pahenee iän myötä?

[tuulikki]

Hevoshulluus vain pahenee iän myötä?

Todellakin!

[rayy]

Moro !

Nimi on Riikka ja olen 94 syntynyt tyttö Jyväskylän seudulta Korpilahdelta (nykyistä Jyväskylää sekin). Omaa hevosta ei ole tällä hetkellä, mutta hankkiminen on suunnitelmissa valmistumisen jälkeen. Opiskelen Koulutuskeskus Salpauksessa hevostaloutta ja hevosenhoitaja minusta pitäisi valmistua 2013. Tämän välietapin jälkeen suunnitelmissa ruveta opiskelemaan eläinfysioterapiaa ja hevoshierontaa. Vuolu hommiakin olisi kiinnostus opiskella.

Hevostellut olen pikkutytöstä asti. Ensimmäinen ja varhaisin muisto hevosista on, kun äitini vei minut ratsastamaan pienellä mustalla ponilla. Taluttaja opetti minulle ratsastuksen alkeita ja siitä se innostus sitten lähti, eikä ole laantunut sen jälkeen! Tunneilla olen käynyt monilla eri talleilla ja ihmisillä, mutta suurimmat oppini olen saanut kuitenkin yksityistalleilla ratsastaessani ja puuhaillessani. Oppinut olen mielestäni paljon hevostaipaleen aikana, mutta ikinähän näissä hevohommissa ei voi tietää liikaa. Olen jo jonkin aikaa ollut "toisinhevostelija", eli kiinnostunut, miettinyt ja yrittänyt noudattaa mahdollisimman luonnonmukaista linjaa hevosia käsitellessä. Koskaan en ole myöskään ollut järin kiinnostunut täydellisten volttien ja pöhkeenväistöjen tavoittelusta. Vauhti ja jännitys on enemmän se oma kiinnostus, mutta haluan hevoseni aina olevan rento ja yhteistyöhaluinen. Uskon siis vahvasti, ettei hevonen tarvitse kaikkea ihmisen luomaa krääsää niskaansa (kuolaimet yms.). Mielipiteitä eri asioista minulta löytyy muille jakaa ja olen erittäin tyytyväinen, että tämän foorumin löysin.
Ratsastan puhtaasti harrastusmielessä, eli kisaaminen ei kiinnosta. Aikeissa olisi aloittaa lännenratsastuksen parissa, mutta sopivaa tallia ei ole vielä löytynyt joka opettaisi lajia. Nautin suureesti maastolenkeistä ja pelkästä hevosten touhujen seurailusta. Mitä se elämä olisi ilman näitä nelijalkaisia

[Séra-Skjóna]

Hei vaan kaikille!

Riikka täälläkin kirjoittelee . Kahden lapsen äiti, yhden miehen vaimo, kahden koiran, kahden kissan ja yhden islanninhevosen ruokkija Etelä-Savosta. Vuosimalli 1975. Puoli vuotta sitten toteutin koko ikäni mittaisen haaveen ja ostin hevosen. Ratsastusta ja hevosia kyllä harrastellut koko ikäni. En ole rotu- enkä lajirasisti, kaikki käy. Olosuhteiden vuoksi valitsin issikan ja tyytyväinen olen ollut. Heppani ei asu meillä kotona, vaan ystäväni luona pihattolaumassa, tyytyväiseltä vaikuttaa sekin. Vuosi sitten tullut Islannista 12-v. tamma. Elämäni hevonen, täysin passeli meille. Opettanut minulle lyhyessä ajassa paljon. Haaveena saada se kotiin asumaan. (Sitä varten pitää ensin hankkia talli, heppakaveri sekä aviomiehen suostumus (järjestys helpoimmasta vaikeimpaan... ))

Mutta asia kerrallaan jalat maassa (tai jalustimissa/ilmassa!). Kiitos asiallisista ja mielenkiintoisista kirjoituksista, joita olen täältä jo lueskellut!

[Frida]

Kuulostaa S-S (Riikka) tyypilliseltä tuo, että isännältä anotaan lupaa ja siunausta hevoshommiin. Niin se tuntuu olevan joka paikassa Tai toki mihkää mitää lupia tarvita, mutta arki sujuu huomattavasti helpommin jos mies saadaan taivuteltua tallinrakentamiseen/aitaustentekoon/uuden hevosen hankintaan etc.

[Lii]

No kerron nyt vähän ittestäni kun mmuutkin on kertonut eli olen tyttö tällä hetkellä 12 vuotias kakara mutta vihdoin tammikuulla 13 vuotias. Päätin rekistöröityä tänne kun olen itsekkin 'toisinhevostelija' ja foorumi on muutenkin erittäin kiinnostava Mutta itse olen rastastanut n.5vuotta. En omista hevosta, mutta kotoa löytyy kaiken sortin eläintä liki 60lehmää 4koiraa 3kissaa ja 2marsua. Lempi tekeminen hevosten kanssa on maastossa ratsastaminen. Aloitin ratsastuksen, kuolaimilla sillä 'tavis' ratsastus tyylillä, mutta en ehtinyt kauaa ratsastaa 'kuolain tyylillä' koska jouduin pitämään jonkin aikaa taukoa ratsastuksesta, mutta aloitin uudelle, kun alotin uudestaan huomasin, että talli oli lopettanut kuolainten käytön ja sillä tavalla alkoikin minun kuolaimitta ratsastus enkä kyllä enää ikinä halua ratsastaa kuolaimilla pysyn vahvasti kuolaimettomuudessa! Ratsastelen ihan normaalisti eikä minkään näköinen kilpailu kiinnosta eikä este hyppykään. Pidän erittäin paljon koirista ja hevosista enkä aijo luopua niistä koskaan aijon harrastella aina niiden parissa ja tulevaisuudessa aijon ehkäpä hankkia hevosen

[Sol]

Moi!
Sattupas tämmönen vallan mukavan olonen paikka löytymään netissä seikkaillessa

Mie kirjottelen täältä keski suomesta koiran avustuksella, "pikkunen" amerikanbulldoggi joka ei voi ymmärtää olevansa liian suuri sylikoiraksi ja tukkii parasta aikaa syliin ja tarkkana seuraa mitä mamma kirjottaa, onhan se hyvä että joku ees tarkastaa mitä tulee kirjoteltua

Tallista löytyy 6 lv ruuna ja keväällä 2v täyttävä risteytysponi ori. Todella hienoja jätkiä molemmat, vaan saas nähä alkaako tuo poni vielä jossain vaiheessa testaamaan et kuka vie ketä ja mihin suuntaan.. Toistaiseksi ollut kyllä melkoinen kullannuppu minkä kanssa ei mitään ongelmaa missään, jossei pientä karkailu buumia lasketa kun juostiin harva se päivä peräkanaa taloa ympäri Vaan loppuhan sekin kun saatiin taas sähkö kunnolla kiertämään lankohin

Hevostelua on takana jo ties montako vuotta ja alkunsa sai kun äiti joskus minun ollessa pikkusen vaahtosammutinta suurempi, nosti mut hevosen selkään. Sitten tulikin oma shetlannin poni joka vei meikäläistä aivan 6-0 ja opetti paljon, ainakin komeita ilmalentoja ja laskeutumisia
Hieman ollaan noista ajoista edistytty vaikka lähinnä kokoelämäni olen vaan puskissa rymistelly menemään onnellisen tietämättöminä mistään hienouksista mutta kuitenkin enimmäkseen sinne minne minä haluan

[Felis]

Heissan!

Täällä kirjoittelee 24-vuotias nuori nainen Keski-Suomesta. Olen täydellinen "uusiohevostelija", eli olen aloittanut hevosharrastuksen oikeastaan täysin tyhjästä noin vuosi sitten. Takana ei siis ole heppatyttö-menneisyyttä. Ensin olin kerran talutettavana ja siitä se sitten lähti Tuntiratsastajana olen siis ollut.
Tulevaisuudessa haluaisin mm. kokeilla lännenratsastusta ja tietenkin oppia koko ajan lisää hevosista. Haave omasta karvakasasta elää jo vahvana...

Mutta siis, täällä maalaisjärjen avulla hevoskuvioissa sompaileva aikuisaloittelija. Antakaa anteeksi, jos kyselen tyhmiä

[sos-84]

Tulipas kengättömien hevoset sivuille raapustettua esittelyä itsestä, ja hoksasin että täälläkin sai itsestään tarinoida, joten liitetäänpäs tännekkin(ehkä osittain muuteltu versio) nimimerkin sos-84 takaa vaikuttavasta tyypistä.

Täällä tontilla asustelee tavallinen maatilankasvatti tyllerö vuosimallia 84, kera 2 lämminveritamman(vm89 ja 05), 2 koiran, 2 kissan, 2 kanin, rekkakuskin ja kohta 2 lapsen.
Hevosia olen harrastellut 10 vuotiaasta, ikinä en kunnon tunneille ole päässyt, vaan kuljettu on pikkutalleilla joissa opetus on aina ollut vähän sinnepäin. Nuorempana olin varsinainen hurjapää, aina jouduin niiden hankalien ja yliherkkien hevosten selkään, kun kukaan muu ei halunnut. Ensimmäisen muksun synnyttyä jotain itsesuojeluvaistoa sain ja hevostelu on muuttunut rauhallisemmaksi, ainakin osittain. Toisen mukelon odotetaan syntyvän 10.4, ratsastellut olen aina puoliväliin raskautta asti, kunnes elimistö alkoi kipuilla aina lenkin jälkeen. Nyt nuorempi hevosista on lomalla, vanhemmalla käy ratsastelemassa ystävät ja tuttavat. Kärryttelemässä olen itse vielä käynyt.

Vanhempi tammoista on ollut meillä vuodesta 1998, tuli ns.eläinrääkkäystapauksena luurankona meille ylläpitoon, vuoden päivät kuntoutettiin ja saatiin neiti takaisin elävien kirjoihin. Sen jälkeen ei enää tammaa voinut pois päästää ja 1999 aprillipäivänä saatiin pitkän tinkaamisen tuloksena tamma omistukseeni. Nuorempana kuljettiin paljon estevalmennuksissa, ikinä kilpailuihin asti ei olla päästy, kun itsellä ei ole minkäänlaista intoa kilpailla. Kun saa pitää hauskaa, niin ihminen kuin hevonenkin, se riittää. Kengättä tamma on ollut vuodesta 2003, ilman bootseja pärjää äärimäisen lujan kavioaineksen ansiosta. Ainoastaan vesijääkelit tuottaa päänvaivaa. Kuolaimettomia tälle kokeltiin vasta ihan äskettäin ja ratsastajankin yllätti se, että tämä tulinen tamma pelasi rauhallisemmin, mutta näki että oudoksui ja jännitti kovasti sitä, ettei suussa mitään ollutkaan. Positiivinen yllätys kuitenkin, kun kunnolla sopiva kuolain tälle löytyi vasta muutama vuosi sitten...

Nuorempi tammoista muutti meille viime keväänä, on tällainen perus ravitallikasvatti, aina kengässä, kaikki mahdolliset raudat ja siteet suussa aina ollut. Ohjeistuksena annettiinkin, ettei pysy käsissä ilman kielisidettä, kun nakkaa kielen kuolaimen päälle heti ja lähtee painamaan. Muutaman kuolainkokeilun(suora kumikuolain ja myler portilla ILMAN kielisidettä) jälkeen siirryttiin perus hackamoreen ja tamma rauhoittui ihan täysin. Sen jälkeen ei kuolainta ole suussa ollut, eikä tule.
Tullessaan oli erittäin apaattinen ja kärsi monenlaisista huonoista tallitavoista, mutta kesän 24/7 laiduntaminen teki tehtävänsä ja neiti on piristynyt huomattavasti.
Kengät tältä jätettiin kesällä pois ja kavioista löytyi sieni ja valkoviivatautia, piiitkä tarina, joten jätän sen kertomatta yksityiskohtaisesti. Nyt käytössä bootsit joka jalassa, kavioita kasvatellaan edelleen, tarkoituksena kesällä aloittaa kunnon ratsukoulutus tälle, syksyn aikana kerettiin ratsastajaan totuttaa ja perusjuttuja käydä läpi. Satulana toimii rungoton trekker talent.

Kummallekkin hevoselle tilasin sellaiset kukkamallin kuolaimettomat(flower hackamore), ja innolla odotankin että niitä pääsen sitten testailemaan.

Yksi suomenpolle kerkesi välissä puolisentoista vuotta olla, mutta ei päästy samalle aaltopituudelle kunnolla ja hänelle löytyikin loistokoti Ivuksen luota! Liian suomenhevonen mulle.
Lämppärit on mun juttu, riittävän herkkiksiä ovat, ehkä välillä vähän hullujakin, mutta hyvällä tavalla. Joskus nuorena tuli keksittyä "motto" estevalmennuksissa kulkiessa kun aina sai kuulla et tuo on VAAN lämppäri. Se oli pitkään "Mun LV on parempi kuin sun PV!";) Ja kyllähän me näytettiin, et lämppärikin osaa ja pystyy.

Isäntä on alkanut vasta nyt toista lasta odottaessani tutustumaan hevosiin, ei aiemmin ole suostunut edes pitkällä tikullakaan koskemaan, nyt uskaltaa jo taluttaa tarhasta talliin ja saa riimun otettua pois ja puettua päälle. Hyvähän se on että jos mulle jotain sattuu, saa mies pollet hoidettua eikä tarvi niitä murehtia.
Poika täyttää pian 5v ja toivoo kovasti omaa ponia, kun äitin hevoset ovat kuulema liian suuria. Kovasti odottaa, että jalat ylttäis kunnolla jalustimiin, kun olen luvannut että sitten saa ratsastaa ihan yksin.
Yleensä poika istuukin hevosen selässä harjaamassa äitillä kaverina, nykyään toinen kissoistakin on hoksannut, että siellä on lämmin paikka nukkua joten monenlaista kyytiläistä näillä hevosilla on.
Tärkeintä mulle on, että kaikki on tyytyväisiä ja ennenkaikkea että kaikilla on hauskaa!

[Misslich]

Hei!
päätin minäkin sitten tulla tänne esittäytymään (:
Olen 95-syntynyt ympäriinsä kuorrutettu ja pesunkestävä hevosihminen. Käyn kauppiksessa ekaa luokkaa ja musta pitäis datanomi valmistua, jonka jälkeen meinaan jatkaa vielä vuoden ja kouluttautua media-assariksi, eläintenhoitajan ja hevoshierojan opinnotkin kiinnostavat. Eli näillä näkymin saan elellä rauhassa täällä etelä-pohjanmaalla ponini, koiran ja kanin kanssa.

10-vuotiaana aloitin ratsastustunnit englantilaistyylisellä ratsastuskoululla. Vielä silloin ei ollut tietoakaan luonnollisesta hevostaidosta. Opin siellä kuitenkin paljon hevosen käyttäytymisestä ja sain paljon oleilla hevosten kanssa. Nykyäänkin käyn puuhaamassa tallin hevosten kanssa ja toimin kesäisin leiriavustajana.
Mua kiinnostaa enimmäkseen hevosten hyvinvointi, niiden käyttäytyminen ja kouluttaminen. Ratsastus ei ole se ykkösjuttu, eikä kisaaminenkaan kiinnosta.
Ennen omaa ponia olen käynyt ratsastuksen ohella hoitamassa hevosia muutamalla tallilla ja kaverini 4v friisi tamma opetti hevosen omistusta pienissä määrin, kun sitä kävin hoitamassa ja liikuttamassa omistajan ollessa matkoilla.

NH:sta kiinnostuin vasta oman ponin tultua kesällä 2010. Tämä nuori ruuna on nimeltään Ojanrinteen Paddington, tutummin Paddy. 2006 syntynyt sh/irish cob risteytys. Asustaa kilometrin päässä kotoani erittäin mukavalla yksityistallilla. Paddy on kerrassaan hauska poika, ponimainen ja omaa tahtoa löytyy. Ei juuri mitään erityisempiä osaa. Ratsastettu on käynti, ravi laukka ja takaosakäännöstä ja peruutusta tehty. Alunperin Paddy tuli mulle ja kaverilleni, mutta osoittautui turhan vaikeaksi vähä aremmalle kaverilleni, joten ostettiin se loputkin ponista sitten meille. Oli ihan hyvä idea se, eivät kaverin vanhemmat hevosten päälle ymmärtäneet ja oma äitini uskoo mua hevosasioissa, joten nyt on paljon helpompaa...
Koskaan ei ole Paddyllä kenkiä ollut, eikä tule olemaan. BB:t kovassa käytössä ja rungoton hankinnassa (:
Kovasti yritetään suhdettamme parantaa, että joskus vielä voitaisiin ilman varusteita lähteä vaikka maastoon köpöttelemään kahdestaan. Mua kiinnostais myös opettaa temppuja Paddylle ja jotain kouluratsastusjuttuja. Esteitäkin toivottavasti joskus päästään hyppäämään. Omat taidot on niin vähäiset, ettei kovin nopeasti edistytä, jota myös hankaloittaa mun paniikkihäiriö/sosiaalisten tilanteiden pelko. Oon päättänyt etten anna sen liikaa häiritä ja yritän siitä päästä ylitse, johon auttaa vain ahdistaviin tilanteisiin joutuminen ja kyllä se tästä pikkuhiljaa...

Kotona meillä asustaa 4-vuotiaaksi kääntyvä perhoskoira (papillon) Jasse. Agilityä harrastellaan silloin tällöin. Hevostelu vie nykyään enemmän aikaa, mutta koissu pääsee välillä mukaan tallille juoksentelemaan. Lisäksi löytyy kaloja ja kani.
Hevostelun lisäksi mua kiinnostaa video- ja valokuvaus, kirjoittaminen, lukeminen ja matkustaminen.
Se kai siitä... päiväkirjasta ja blogista voi lukea lisää (: http://restinthebeauty.blogspot.com/ http://miaws.blogspot.com/

[lärinä]

Uskallanpa minäkin esittäytyä, kun olen jo viime keväästä seurannut keskustelua taustalla. Olen 27-vuotias nainen ja melko kokematon hevostelussa. Ensimmäinen heppahulluuskausi alkoi noin kymmenen vanhana, jolloin kävin ratsastustunneilla pari vuotta. Alkava ratsastusurani päättyi pienoiseen kammoon, kun raippaherkkä hevonen pillastui ja vei minua kiitolaukkaa ympäri maneesia. Seuraavan 13 vuoden aikana kävin satunnaisesti ystäväni kanssa tallilla ajamassa hänen suomenhevosellaan. Minulla oli lähinnä assistentin rooli, autoin harjaamisessa ja valjastamisessa.

Heppakärpänen puri uudestaan pari vuotta sitten, kun ulkomailla ollessani osallistuin ratsastusvaellukselle. Halusin takaisin hevosten pariin ja vielä issikoiden, koska olen kokenut ne aina luotettavammaksi kuin "isot" hevoset. Kävin viime kesänä maastoilemassa ja aloitin syksyllä ratsastustunnit. Minulla on onni opetella hevostelua uudestaan hyvän opettajan johdolla. Vaikka talli on ns. "perinteinen", on opettajallani ymmärrystä hevosen mieltä ja sielua kohtaan. Olen saanut myös "hoitohepan", jonka kanssa saan harjoitella maastatyöskentelyä ja meistä on tullut jo melko hyvät kaverit.

Tämä foorumi on ollut mahtava ja olen imenyt tietoa kuin sieni. Löysin tätä kautta myös Carolyn Reisnickin blogin ja olen kovin innostunut hänen ajatuksistaan. Tässä lyhyt kertomus polustani tähän saakka. Palaan nyt takaisin taustajoukkoihin

Edit: Päivitin esittelyäni

[Warda]

Enpä ole tätä aikaisemmin huomannut. Ehkä sivusilmällä, mutta ei ole tullut laitettua mitään.

Olen kahden hepan onnellinen omistaja. Toinen on suomenhepparuuna 11-vuotias ja toinen welsh coppi-ori 3-vuotias. Käytän hevosten kanssa suurimmaksi osaksi Tuire Kaimion opettamia menetelmiä. Lisäksi olen hevoshieroja. Joskus illalla, kun on muutama minuutti aikaa, opiskelen lisää hevosen anatomiasta ja sen sellaisista, koska minulla kiinnostaa hevosen oikeanlainen liikkuminen, lihaksisto, kehonkäyttö jne.

En jaksa hyväksyä koulutus- ja ratsastustapoja, jotka aiheuttavat hepalle kipua ja liiallista stressiä. Olen aika empaattinen kun kyse on hepoista:)

Olen oikein tyytyväinen, kun löysin tämän palstan. Kerrankin voi jutella asioista ilman, että joku on tunkemassa mukaan gramaaneja ja olympioita:D

[Pojuheppanen]

Olen ihan tuore tapaus täällä keskustelupalstalla, joten ehkä on mun aika myös esittäytyä.

25 vuotias, E-Pirkanmaalta, jolla on tällä hetkellä 7 vuotias lv-ruuna. Asustaa pikku tallilla, toisen lv-tamman kanssa ja kohta myös esteponin kanssa. Hevonen tuli " suoraan radalta, koska ei juossut tarpeaksi", joten lähtötaso on sen mukainen. Pari montelähtöä sillä oli ajettu, eli ratsastettu kyllä, eli en kiivennyt sen selkään ihan ekaa kertaa.

Hevonen on ollut mulla viime juhannuksesta saakka, joten melko alkutaipaleella mennään vielä.
Ongelmat alkuun: luottamuspula oli hirvittävä, hevonen vaihtoi toistamiseen kotia seitsemän kuukauden aikana ja ed. omistajalla oli tapana vain; äkkiänopeestitehdäkaikkimahdollinen- jne ja sitten takaisin tarhaan, joten eipä sellaisesta luottamusta saa aikaan mitenkään.
Alkuun uhkailtiin potkimisella sivulle esim. kavioita putsatessa, mutta se saatiin kitkettyä hyvin äkkiä pois (varmaan kuukausi niin teki sitä enää todella harvoin). Talutusongelma oli jos mentiin muualle kuin talliin tai laitumelle, ei kuunnellut alkuun ollenkaan mitä käsittelijällään on sanottavaa. No avuksi oli pakko ottaa porkkanaa ja sillähän sen sai menemään vierellä nätisti, ilman että piti edes narusta kiinni. Sitten juostiin ja pysähdyttiin samalla sekunnilla kuin minäkin. Ja seuraa minua nykyään kuin hai laivaa vaikka olisi pihassa irti, yrittää jopa änkeä vanhaan talliin mukaan kun menen hakemaan sieltä jotakin .

Nykyään toimii kuin unelma maastakäsin (onhan niitä toki huonoja päiviä). Kunto oli alkuun todella surkea, ei jaksanut edes ylämäkeä kiivetä ratsain tai kärryillä ilman että puuskutti. (Juu ja ed. omistaja sanoi ajaneensa usein 15 kilometrin lenkkejä ), joopa joo.

Yritin koko kesän ja syksyn opettaa laukkaamista, no se onnistui tasaisella maalla pitkällä suoralla (vaikka neuvottiin, että parhaiten oppii ylämäkeen) koska ei ollut lihaksia laukkaamiseen ylämäkeen ja toisen hevosen perässä ja toistaen sanomalla laukka (myös juoksuttaessa tehtiin samaa ja siinä oppi todella nopeasti). Kolme kuukautta meni yrityksiä ja tuskan hikeä kun vain se kiitoravi löytyi. Voitte arvata mikä oli fiilis ensimmäisten kymmenen laukka-askeleen jälkeen! Olin aivan yhtä hymyä ja selitin kaikille yhtään hevosista tietäville ihmisille ; se laukkas se laukkas!

Minä itse olen siis ihan täysin puskaratsastaja, joten laukan opettaminen ei ollut helpoimmasta päästä .

Puskaratsusta tuli siis laukkaratsu Se nauttii laukkaamisesta kun on saanut siihen luvan. Töitä tehtiin sen eteen, että saatiin laukattua ja kun laukka alkoi sujumaan niin opeteltiin laukkaamaan ilman, että tarvitsee mennä pää viidentenä jalkana .Ja sekin sujui, pellolla yritin kyllä laukkaamista, mutta se oli sitten sellaista etupäälaukkaatakapääeilaukkaa- menoa. Joten tämä talvi on tehty vain töitä maastossa laukatessa, ehkä ensi kesänä vaikka päästään kentälle ja siellä voidaan opetella sitten hitaampaa menoa. (tosin pari ratsastuskeikkaa on menty laukkaamatta, ihan vain ylimääräisen energian takia en ole lähtenyt höseltämään sen kanssa).

Kiva jos joku jaksoi lukea

[Ruma-Ruba]

Päätinpä minäkin nyt esittäytyä, kun olen jo vähän aikaa tätä foorumia seuraillut ja muutekin ollut kiinnostunut "tämän puolen" harrastamisesta.
Minä, Erica, olen juuri 16-vuotta täyttävä Tamperelainen hevosharrastelija. Ratsastuksen olen aloittanut 7-vuotiaana, mutta ensimmäisen kerran hevosen selässä olen ollut jo 2-vuotiaana ja onhan tässä välissä pidetty muutama vuosi taukoakin. Nyt on pyöreästi laskettuna alkanut 8-vuosi ja tavoitteet ovat alkaneet vähitellen hahmottua paremmin. Kuitenkin jo alusta saakka olen halunnut oppia ratsastamaan pienillä avuilla ja saada hevosen liikkumaan rehellisesti ja sen osalta halukkaasti. Englantilaisella tyylillä olen aloittanut ja sillä myös jatketaan. Minulla ei siis ole ns. mitään kuolaimia, kenkiä yms. vastaan, mutta rajansa kaikella ja hevosen hyvinvointi tulisi kuitenkin olla etusijalla. En ts. käsitä kun hevonen on pelkästään urheiluväline ja tärkeintä on pelkästään ja ainoastaan voittaminen.

"Toisinhevosajattelusta" olen ollut kiinnostunut jo pidempään, mutta välillä se on tuntunut täydeltä humpuukilta. Toisaalta olen kasvanut koko lapsuuteni "huuhaan" keskellä ja kaikki homeopaattisista lääkkeistä energia virtauksiin yms. on tuttua :'D Sinäänsä siis myös tämä tuntuu luontaiselta, mutta todellisuudessa pyrin soveltamaan tietojani (ja keräämään tietoni mahdollisimman monista lähteistä) ja käyttämään maalaisjärkeä. Käytännössä olen alkanut soveltamaan asioita lähinnä "oman" hevosen myötä, ratsastuskoulussa kun ei ratsastukseen pysty vaikuttamaan niin suuresti, saatikka hevosten oloihin ja varusteisiin.

"Kumppaninani" esittäytyy tänä vuonna 6-vuotta täyttävä Norjan vuonohevostamma, Frida. Se tuli minulle elokuussa, joten yhteistä taivalta on ehtinyt kertyä jo hieman, toisaalta reilu puolivuotta on erittäin lyhyt aika pelkästään hevoseen tutustumiseen. Frida on opettanut minulle jo paljon ihan yleisesti hevosesta ja sen käyttäytymisestä, lisäksi "hevosmiestaito" on varmasti kehittynyt.

Alkuun meillä oli paljonkin ongelmia. Parin viikon jälkeen Frida alkoi pelleilemään ja jo juoksutus osoittautui mahdottomaksi. Tamma ei kunnioittanut minua, puhumattakaan luottamuksesta. Lisäksi näin jälkikäteen ajateltuna sen vatsavaivat pahensivat varmasti tilannetta. Jaksoin kuitenkin yrittää ja vähitellen tilanne parani. Meillä oli loistavia jaksoja, jolloin Frida toimi kuin ajatus ja huonoja jaksoja, jolloin mistään ei tullut mitään. Ikinä se ei ole ollut ilkeä, mutta pientä uhittelua olen kyllä saanut kokea ja muutenkin nuoren ponin koetteluja on nähty. Jaksot olivat varmasti yhteydessä mahan toimintaan, koska näin jälkiviisaana on tullut huomattua, että tamma reagoi erittäin vahvasti jos sen maha on kipeä (säikkyy, räjähtelee ja on stressaantunut). Nyt ollaan kuitenkin löydetty ihana valmentaja, jonka ajatusmaailma vastaa hyvin paljon omaani (lh ja "perus" tyylin soveltelua), ja jonka kanssa ollaan saatu asiat toimimaan paremmin.

Tällä hetkellä teemme paljon harjoituksia maastakäsin ja niihin olisikin mukava saada vinkkejä, seuraavana aloitetaan namista luopumisen opettelu. Näihin kuuluu myös juoksutus, joka sujuu huomattavasti paremmin kuin alkuvaiheesta. Toki edelleen poni saattaa kokeilla minua, mutta tuntuu yhä vahvemmin siltä, että pikkuhiljaa se alkaa myös joissakin asioissa minuun luottamaan. Ratsastus on tällä hetkellä toissijainen asia, viikottain pyrimme käymään vajaan tunnin valmennuksissa ja itsekseen harjoittelemme sen verran kuin ponin pääkoppa kestää (ettei se hermostu). Meillä oli myös yhdessä vaiheessa satulaongelmia, kun omistaja (joka asuu reilusti yli 100km päässä) ei suostunut uskomaan, että satula oli epäsopiva jne. (Tämän seurauksena menin ilman >> ponin vatsa ei ollut vielä kunnossa >> heitti minut alas ja sain aivotärähdyksen). Ehkä juuri tuo aivotärähdys minut herättikin, piti tehdä muutos! Nyt meillä on Freeformin classic, jota valmentajammekin suositteli (ja sitä myös kokeiltiin yhdessä) ja kaikki on ainakin alkanut sujumaan hyvin. Nyt ainoa kyseenalainen asia on huono tallipaikka ja tällä hetkellä etsimmekin kiivaasti parempaa.

Tavoitteistamme voisin kertoa sen verran, että yhteistyö on ehkä suurin päämäärämme. Haluan oppia ratsastamaan myös vaikeampia hevosia pehmeästi ja saamaan yhteistyön pelaamaan. Tavoitteena on saada treenailusta mukavaa ja sujuvaa. Mitään taso tavoitteita ei ole, eikä kisaaminenkaan sen kummemmin kiinnosta. Ystävyys ja yhteinen luottamus ovat alkaneet nousta tavoitteina yhä korkeammalle "jalustalle". Treenailujamme kuvin ja sanoin pääsee seuraamaan blogistamme: Kilo Kirsikoita

[hennuli]

Hei. Taidampa itsekin esittäytyä lyhyesti, on ollut mukava lukea muiden tarinoita. olen 29-vuotias kolmen lapsen äiti, jolle tuli hepan osto hiukan nopeasti eteen kun sisko päätti luopua omastaan, näinpä sitten Fatal Passion, kotoisammin Roope, 20-vuotias amerikkalais-venäläinen lämppäriruuna muutti meille. Jonkinlaista hevostaustaa "lapsuudesta", lähinnä pitkin pusikoita tuttavien hevosilla harjasti tiukasti kiinni pitäen. Nyt onkin haastetta opetella ratsastamaan "oikein" kun on oma heppa. Roope on kyllä tosi kiva rauhallinen symppis jolla entinen omistaja menny varusteitta esteitä ym. NH-juttuja ja jotain temppuja. Tavoite opetella itekin enemmän niitä. Täältä saakin kivasti vikkejä harjoitteluun, kantapään kautta opitaan... Kolmen lapsen kanssa tallilla ei aina pääse selkään asti mutta kiva vaikka tarhassa tuuskata ja välillä vauvaa syötellä .

[Makke]

Hei kaikille!

Rekisteröidyin jo vuosi sitten, mutta olen vain harvakseltaan käynyt juttuja katselemassa. Nyt hevoskuume on taas noussut pyörryttävän korkealle. On aika minunkin esittäytyä: Olen reilu 3-kymppinen perheenäiti, opiskelija, ekoilija, haaveilija ja hevostelija Kaakkois-Suomesta. Hevosiin tutuistuin ensimmäisen kerran lapsena ihanan suomentyöhevostamman avustuksella (sai kontata mahanalla ja istua selässä, kun hevonen oli irti) ja sen jälkeen alkeiskurssilla, vuokrausleireillä ym, varsinainen ratsastustaito jäi vähäiseksi. 10 vuotta sitten meillä oli ylläpidossa pari hevosta, joiden kanssa touhutessa tutustuin NH-juttuihin. Hurahdin jo silloin aivan täysin, vaikka hommat ei menneet lainkaan niin kuin kirjoissa. Lapsentekotauon ja vauvavaiheen jälkeen hevoskuume nosti taas päätään ja viime vuonna sain vuokralle aivan mahtavan opetusmestarin, jonka kanssa on tehty pääasiassa maasta käsin kaikenlaista. Edelleen ratsastaminen tuntuu vaikealta eikä aina jaksa edes kiinnostaa. Vihdoin olen myös saanut alkeisoppia hyviltä NH- kouluttajilta sekä narun kanssa että pyörössä. Silti tuntuu, että tulen tyhmemmäksi koko ajan ja kynnys oman hevosen hankkimiseen kasvaa jatkuvasti. Onkin ihana lukea, että täällä on muitakin, joilla ei ole "vauvasta asti satulassa"- kokemusta ennen oman hevosen ostoa. Järkikin sanoo, että homma voisi toimia, mutta onneksi tässä ei ole mikään kiire. Hevostalli.netti kuluu kyllä kovasti käytössä ja parista ponista olen jo kyselyäkin pistänyt. Joten pyörä pyörii jo...

Kirjoittelemisiin!

[Lellu]

Hei,

Olen vuonna -95 syntynyt hevostelija Espoosta. Ensimmäisen kerran istuin hevosen selässä jo pikkulapsena talutustunneilla isosiskoni ratsastustuntien aikaan, mutta ratsastustunnit aloitin kahdeksanvuotiaana. Alkeiskurssin jälkeen päädyin kuitenkin pitämään vuoden verran taukoa, joten yhtäjaksoisesti olen nyt ratsastanut vuoden 2004 syksystä.Muutamissa estekisoissa olen käynyt, mutten pahemmin kisaamisesta välitä kun on aika huonot kisahermotkin. Enkkutyylillä siis ratsastan, olen aina ratsastanut ja tulen luultavasti myös aina niin ratsastamaankin. Eri asia on sitten, luovunko joskus kuolaimista tai kengistä.
Ensimmäisen vuokrahevoseni sain vuonna 2007, muutettuani muutamaa kuukautta aiemmin Sveitsiin. Tämän kyseisen hevosen vanhempani yrittivätkin ostaa muuttaessamme takaisin Suomenmaalle, mutta eihän se onnistunut ja siellä se hevonen on edelleenkin. Täällä Suomessa minulla on kuitenkin myös vuokrahevonen, 16-vuotias arabiristeytysruuna Appe, joka on kuluneiden puolentoista vuoden aikana opettanut minulle hyvin paljon. Appe on nimittäin melko dominoiva hevonen, joten sen kanssa toimiminen vaati alkutaipaleellamme paljon työntekoa ennen kuin pääsemme nykyiseen tilanteeseen; pystyn hoitamaan hevosen ulkona kaikessa rauhassa ilman, että se karkaisi, näykkisi, potkisi tai muutoin uhittelisi ja satulointikin sujuu. Tästä kaikesta saan luultavasti kiittää teitä täällä foorumilla, olen nimittäin seuraillut ja noukkinut täältä neuvoja jo pitkään, vaikka liityinkin vasta eilen

Viime vuoden marraskuun lopussa talouteemme tuli yksi rahareikä lisää, kun sain oman hevosen. Ripa on 17-vuotias suokkiruuna, jolla on sosiaalisuutta ja ystävällisyyttä vaikka muille jakaa. Nuoruusvuotensa herra on viettänyt raviradoilla ja nyt viimeisten kymmenen vuoden ajan se on toiminut ratsuna. Kentällä Ripa ei viihdy, vaikka se onkin edellisessä kodissaan ollut kouluratsuna, mutta me painotammekin enemmän maastoiluun ja teemme kouluharjoituksia lähinnä naapurin pellolla tai maastoteillä, kenttää ei ole. Appe on edelleen mukana kuvioissa, ja sen vuokraaminen kerran viikossa mahdollistaa perheessämme sen, että pääsen isäni/jonkun muun kanssa yhdessä maastoilemaan edes keran viikossa, osittain siihen tarkoitukseen Ripa on meille hankittukin. Kesällä, kunhan pääsemme muuttamaan kentälliselle tallille, olisi tarkoituksena kokeilla vähän enemmän näitä sekä itselleni että Ripalle vielä melko tuntemattomia LH-asioita ja mahdollisesti suorittaa jonkinlaisia kuolaimettomuus(LG-Bridle) ja/tai kengättömyys-kokeiluja. Vain aika näyttää, miten pitkälle toisinhevosteluun lopulta päädymme, yhteinen taipaleeni Ripan kanssa kun on vasta aivan alkumetreillään ja meillä on vielä paljon edessämme.