(Liian?) herkkä hevonen

[Helly]

Olen vasta tutustumisvaiheessa hevosen kanssa, jonka kanssa tulen touhuilemaan vielä kovasti enemmänkin. Tilanteeni on siis se, että reissutyön vuoksi joudun tyytymään "toisten nurkissa luuhaamiseen" ja mitään vakituista (=vuokrahevonen, oma heppa, vakituinen hoitodiili tm) ei juuri nyt ole mahdollisuus sopia.

Hoidokikseni on nyt valikoitunut erittäin herkkä heppa, joka tuntuu stressaantuvan herkästi ja varsin vähästä. Karsinassaan se ei osaa olla rento lainkaan, vaan saman tien sisälle ottaessa alkaa hirnuminen, pyöriminen ja vaativa pään heiluttelu. Kun mahdollisuus on (eli tallissa ei ole muita hevosia), olen ottanut Rosan vapaaksi tallin käytävälle, jossa omistajansa mukaan hevonen on jo ylittänyt kaikki rajansa ollen huomattavasti rauhallisempi ja säyseämpi.

Käytävällä saan sitten hevoseen jonkinlaista kontaktia, ja olen huomannut hepan olevan älyttömän herkkä paineelle. Paine ei ole minulle uusi juttu, vaan se on ollut olennainen osa hevostelua aina (tosin 10-15 vuotta sitten emme puhuneet paineesta vaan pyytämisestä, mutta periaate täsmälleen sama).
Annan esimerkin herkkyydestä:
Hevonen antaa minun mennä harja kädessä sitä kohti. Annan hevosen tutkia harjaa, ja kun se on sen hyväksynyt, saan harjata hevosta. Saan edetä hevosen vieressä kohti takapäätä, ja hevonen pysyy paikallaan. Kun menen hevosta kohti ilman harjaa, se väistää minua: peruuttaa, väistää etu- tai takapäätä. Kun kutsun hevosta luokseni ilman harjaa (pieni askel taaksepäin tai muuten vain "vastaanottava" olemus; paino enemmän taakse- kuin eteenpäin, kädet roikkuen rentona sivulla, mutta kämmenet avoimena kohti hevosta), se on selvästi kiinnostunut minusta, ottaa askelia kohti, mutta jättää viimeisen metrin tulematta. Kun yritän mennä hevosen vierelle, se väistää salamana sitä kohti ottamiani askelia hieman epäluuloisella ilmeellä. Hevonen myötää erittäin pieneen riimun paineeseen, kuten myös kaulalla erittäin pieneen käden liikkeeseen, esimerkiksi myötää päätä alaspäin heti, kun käden laittaa niskan päälle. Minulla on sellanen olo, että väistäessään minun askelia, hevonen "yrittää tehdä, kuten sille on opetettu" eli yrittää tehdä "oikein" ja miellyttää minua.

Kysymys kuuluukin, että miten tällaisen hepan kanssa tulisi jatkaa teidän mielestänne? Minä tiedostan, että en voi vaatia hevostelta täyttä luottamusta näin alkuun, mutta hevonen väistää myös omistajaansa. Omistaja ei missään tapauksessa kohtele hevosta kaltoin, joten satuttamisen pelkoa väistämisen ei pitäisi olla. Tosin omistaja ei ole aivan yhtä kärsivällinen kuin minä, vaan kävelee väistävää hevosta kohti niin kauan, että se on nurkassa, eikä voi pakittaa enempää.

[SanniStella]

lähes mahdotonta sanoa mitään,kun ei ole hevosta ole oikeasti tavannut.kuulostaa joka tapauksessa siltä että hevonen on hyvin epävarma ihmisistä ja itsestään,jolloinka ehkä suurin apu minkä voit sille antaa,on olla menemättä mukaan epävarmuuteen. eli tottakai huomioida sen jos hevosta jännittää,mutta kuitenkin että itsesi sisällä säilyy rauha,mitä ikinä hevosen kanssa teettekään.
ja antaa hevoselle aikaa.

[Intsi]

Talutusharjoitukset voisi myös olla hyvä juttu sinällään, että silloin saisitte luontevasti läheisyyttä, ilman, että siinä on sen suurempaa painetta kontaktiin, kuin tulla luontevasti perässäsi. Näin varsin moni hevonen hetken ihmistä seurattuaan, saa itsetuntuoa ja uteliaisuuden kasvaessa alkaa itse haluta lähemmäs.

Toinen vaihtoehto on kärsivällisesti odottaa, niin kauan, että hevonen tulee luokse. Ja sitten sen sijaan, että ihmismäiseen tapaan alkaisi silitellä, kuten varmasti halua olisi, niin poistuukin palkaksi, jolloin hevonen ei joudu ottamaan tukalaa läheisyyttä, jota se on kauan kaikonnut. Kun hevonen on useamman kerran itse valinnut tulla ihmisen luokse, niin kyllä se sitten aikanaan sitä kosketustakin alkaa vapaaehtoisesti sietää. Etenkin, jos sen siedätyksen aloittaa riittävän pienestä, ja sellaisesta kohdasta, johon hevonen sen mieluummin ottaa.

Moni hevonen päästää ihmisen mieluummin lapojensa vierelle, kuin päänsä eteen. Sen ne luultavasti yhdistävät useimmiten riimun laittoon, ja varsin usein näkee päästään herkkiä hevosia, joita ei ole kunnolla riimulle siedätetty, vaikka sitä tunteja päässään kantavatkin.

Toivottavasti näillä, ja edellisen vastauksilla pääset alkuun.

[Helly]

Kiitos vinkeistänne. Yli kuukausi kulunut, ja nyt ollaan tultu siihen, että talutusharjoitusten ja oloharjoitusten (hieno termi, mä vain oleilen Rosan lähistöllä ja heppa saa tulla luokseni tai mennä pois) jonkinlaista luottamusta alkaa löytyä, puolin ja toisin. Tamma on tainnut tajuta, että joskus sen täytyy antaa mun tehdä ikävämpiäkin asioita, jolloin toki yritän tehdä ne mahdollisimman miellyttävästi hänen kannalta. Ja minäkin olen ymmärtänyt joustaa, jos joskus näyttää siltä, että jokin asia ei huvita. Korvien luimistelu ja minun puolelta kiroilu äänettömästi on vähentynyt maastakäsittelyssä.

Nyt sitten kiipesin Rosan selkään ensimmäistä kertaa. Tammalla on käytetty vain riimua ja siihen sidottua kahta riimunnarua. Omistaja näyttää selässä olevan aika kovakourainen ja "pakottavan" melkoisilla kiskaisuilla hevosen pään kääntymään siihen suuntaan, johon hän haluaa ratsastaa. Mulle tuollainen suitseton ratsastaminen on aivan uutta, ja voi olla, että se vain siksi näyttää minusta hurjalta, sillä vähemmänhän hevoseen painetta kohdistuu, kun kuolaimia ei ole, eikä edes painetta nenäpiissä, kuten kuolaimettomissa suitsissa. Paljon innostunutta ilmettä ei Rosalla näy, kun joku selkään kipuaa, ja sen vuoksi olen ratsastamista vältellyt, jotta tullaan ensin tutuiksi.
Kun kipusin hepan selkään viime viikolla, hepan korvat painautuivat heti luimuun. En antanut minkäänlaista painetta ohjaksina toimivista riimunnaruista, mutta pyysin istunnalla ja keveillä pohkeilla hevosta liikkeelle. Yksi vastahakoinen askel eteenpäin ja korvien luimistus. Sama uudelleen, ja vielä isompi korvien luimistelu. Tuntui itsestä pahalta, enkä halunnut pakottaa hevosta enempää noin vastenmieliseen asiaan. Kerroin omistajalle tuntemuksistani ja myös huomioista hevosen käyttäytymisessä hänen kanssaan. Hän ymmärsi, mutten ollut tarpeeksi vakuuttava, jotta omistaja haluaisi muuttaa jotain omassa käytöksessään. Hän alkaa olla sanojensa mukaan kyllästynyt "hevosen kiukutteluun" eli lähestyessä pakittamiseen, ratsastaessa luimisteluun jne. Sain sovittua omistajan kanssa, että minä olen ainoa, joka hevosen selkään kiipeää seuraavan kuukauden ajan. Tuo ensimmäinen kerta päättyi hyvin. Tulin hevosen selästä alas noiden kahden vastahakoisen askeleen jälkeen ja rapsutellessa alkoi taas löytyä tuttu, ystävällinen ja kiinnostunut hevonen. Talutin Rosan ruohoniitylle ja kiipesin taas selkään. Korvat menivät luimuun, mutta kun istuin ihan rauhassa pyytämättä mitään, tajusi hevonen, että nyt on lupa syödä ruohoa. Siinä vierähti 45 min Rosan syödessä ja minun mietiskellessä, jonka jälkeen pyysin hevosta pohkeilla ja istunnalla liikkeelle, ja kas, korvat innokkaasti eteenpäin ja reippailla askelilla tallin eteen, jossa tulin selästä alas.

En oikein tiedä, mikä tämän kirjoituksen pointti on, mutta halusin tulla kertomaan. Ja muistutus ehkä sekä itselle että muille, että kärsivällisyys palkitaan.

[Intsi]

Hyvältä kuulostaa edistyminen. Jos tahdot tuon kuukauden aikana myös ratsain saada rentoa ja luottavaista sekä iloista asennetta hevoselle, niin ehkä fiksuinta olisi aloittaa selästä käsin työskentely ihan sillä, että menet selkään ja tulet salamana alas, monia toistoja niin, että hevonen näkee, ettei se selkään meno tarkoita aina sen kummempaa. Kun sitä on tehnyt lukemattomat kerrat, ja ajan myötä eri paikoissa, niin sitten ehkä juurikin niin, että ratsastaa jonnekin pienen matkan päähän syömään tai lepäämään. Yleensä hevosella on enemmän motivaatiota liikkua, kun ratsastus ei ole vain tunnin verran "päämäärätöntä" menoa, vaan mennään paikasta a paikkaan b tekemään jotain, vaikka vain hetkeksi olemaan.

Niin ja tuo luimiminen pohkeiden antamisen jälkeen, niin jos hevonen kuitenkin lähtee pyydettäessä nätisti liikkeelle, niin ehkäpä voisi kokeilla jos se vielä pienemmin avuin vastaisi. Voihan olla, että se vain koettaa sanoa olevansa erittäin herkkä ja kuuliainen. Tai sitten ei ole sitä motivaatiota ja luottoa, ja se näin ilmaisee mielipiteensä työskentelystä.

Kirjoittelehan sitten taas miten kuukauden ratsastusharjoitukset sujuvat.

[Jen-ska]

Aina pistää harmittamaan, kun mielipiteensä ilmaiseva hevonen on ihmisen mielestä niin usein "hankala" hevonen...
Sellaisille ihmisille suosittelisin lämpimästi mönkijää tai trial-pyörää.

Mutta Hellyllä on asenne kohdillaan, ja edistystäkin selvästi tapahtunut Minäkin mielenkiinnolla odotan päivityksiä
kuinka suhteenne etenee Muista pitää mieli avoinna, ja antaa hevosen aina ymmärtää että näet hänen mielipiteensä,
vaikkei hevosen pään mukaan aina mentäisikään.

[Helly]

Tästä uhkaa nyt tulla mun "blogi" johon kirjoittelen jatkoja tämän asian tiimoilta. Aiheen saa siirtää paremmin sopivaan paikkaan, jos ylläpito katsoo tarpeelliseksi. Mutta silti, otsikossa pitäytyen, olen aina vain varmempi, että olen tekemisissä erittäin herkän, erittäin hyvin koulutetun ja poikkeuksellisen hevosen kanssa, ja tän vuoksi tulen kysymään täällä vielä montaa asiaa herkkyyteen liittyen.

Intsi, kuten sanoit, nuo pohkeet vain taisivat olla liikaa Rosalle, sillä eilen menin satulaan ja pysyttelin siellä hievahtamatta useita minuutteja, juttelin vain ja rapsuttelin harjan tyvestä. Korvat eivät menneet luimuun, mutta hevonen ei vaikuttanut myöskään erityisen innostuneelta. Kun mitään pyyntöä liikkeellelähtemiseen ei tullut, Rosa jalkojaan liikuttamatta kurkotti kaulaansa ja puraisi lempeästi mun kenkää - sillä hepallahan on huumorintajua!! Minusta tuo oli sellainen ele tammalta, että kyllä me voidaan eteenpäinkin mennä, jos minä haluan. Ei hipaisuakaan pohkeilla, mutta istunnalla paino aavistuksen eteenpäin, ja heti mentiin! Mä korostan, että edelliskerrallakaan pohkeet eivät edes puristaneet vaan koskettivat. Mutta onhan sekin liikaa, jos heppa ymmärtää vähemmästäkin. Hevonen huomioi aivan järkyttävän pienet painonvaihtelut, ei korvien luimistelua, vaan heppa taisi olla ihan hiton onnellinen, että selässä oli joku, joka edes yritti ymmärtää.. En ymmärrä, miten hevonen voi vielä olla noin herkkä, kun hänen monivuotinen omistajansa käyttää pohkeita ja ohjasapuja niinkin reilusti. En edes uskaltanut kokeilla ohjasten käyttöä, esimerkiksi hipaista niillä kaulaa, sillä mun ei tarvinnut hevosen totellessa painoapuja kuin unelma.. Me tehtiin kiemuroita ja käveltiin siksakkia ilman yhtään ohjasten kiristystä.

Ja tänään Rosa tuli ekan kerran mua vastaan isossa tarhassaan. Oon ihan myyty..

[Rari]

Olen ihan ekaa kertaa täällä ja luin tämän viestiketjun alusta loppuun. Olen ihan myyty! Hienoa, että ihan "tavalliset" hevosenkäsittelijät osaa lukea (ihania) herkkiä hevosia ja ottaa ne huomioon kuten olet tehnyt.

Omassa ympäristössäni mennään aika perinteisillä opeilla, ja tunnen olevani ihan yksin puolustamassa muka "hullua" tai "nyt se vaan pelleilee"-hevosta, joka myöskin saattaa paeta karsinan nurkkaan asti, jos vieras ihminen astuu karsinaan. Vielä nurkassakin se saattaa yrittää ikään kuin mennä seinästä läpi, ja jos "tunkeutuja" ei luovuta lähestymistään, se saattaa uhkailla potkaisevansa, tai kun joku väkisin menee pääpuoleen, se kierähtää lujalla vauhdilla koko karsinan ympäri kerta toisensa jälkeen, eli kuulemma pelleilee.

Olen yksi niistä onnekkaista, joilla on etuoikeus olla hänen "tuttunsa" eli minulla on lupa tulla hänen luokseen ja laittaa jopa suitset päähän. (Suitset itsessään eivät ole hänelle ongelma vaan se millä tavalla ne puetaan päälle, kun korvia pitää hänen mielestään varoa. Korviinkin saan jo koskea, mutta en milloin ja miten tahansa.) En kuitenkaan vieläkään tekisi sitä ilman häneltä saatua lupaa lähestyä. Nyt kun luottamusta on jo, niin pystyn "neuvottelemaan", josko kuitenkin laitettaisiin satula vaikka hän ensin sanoisi, että" ei viitsitä tänään mennä tunnille, mä olin jo, kiitti vaan". Pienen tuumintatauon hänellä ei olekaan enää mitään satulaa vastaan ja siten satuloinnista ei seuraakaan luimimista, potkiskelua yms.

Minulla oli tosin hyvin helppoa päästä tähän asti: yksinkertaisesti puolen vuoden ajan kunnioitin hänen toivomustaan olla lähestymättä ilman lupaa ja syötin vain sokeria karsinan ovelta silloin kun hän uskalsi tulla ovelle ja nuuhkia minua (alussa harvoin siis). Minua pidettiin asiassa ihan pöpinä: ei kai se hevonen nyt oikeesti voi IHMISIÄ pelätä, sehän vaan teeskentelee. Siihen asti suitsimisen hoiti jo ennestään hepan hyväksymä "tuttu".(Siinä meni näin kauan koska kävin vain kerran viikossa.) Nyt voin itse auttaa muita saman ongelman kanssa, heppa kun on ratsastuskoulussa ja aina niitä uusia naamoja ilmestyy hänen elämäänsä. Tiedän hänen taustansa eikä häntä ole missään vaiheessa kohdeltu kaltoin, mutta karsinaan on vain menty ja ruvettu hoitamaan ja laittamaan kamoja päälle kuuntelematta hevosta ollenkaan, mitä näkee ihan yleisesti joka paikassa, kun hevosia käsitellään. Häntä on kuitenkin aivan erityisen mukava käsitellä juuri siksi, että kaikki viestit menee perille niin hienovaraisin vihjein. Myös yhdessä karsinan ovella seisoskelu ja käytävälle kurkkiminen tunnin jälkeen on lempiharrastuksiamme, hän kun ei yleensä uskalla tulla ovesta käytävälle kurkkaamaan ellei ole joku tuttu ja turvallinen tukena, mutta kaverin kanssa se onkin tosi mukavaa.

Paljon onnea jatkoon (liian) herkän hevosen kanssa!